"Jean-Baptiste Adamsberg, je t'aime", huokaan. Komisario Adamsberg nyt vaan on valloittavan hurmaava, ja sitä ovat myös hänen työtoverinsa Pariisin Quai des Orfevresilla: Danglard, Retancourt, Mordent, Froissy. Fred Vargasin uusin suomennos ei suinkaan ole hänen tuorein adamsberginsa, vaan sijoittuu alkuperäisessä ilmestymisjonossa neljänneksi, juuri ennen Ikimetsän sydäntä. Ei haittaa. Neptunuksen sauva on todellinen aarre. Komisario Adamsberg jahtaa vanhaa vihollista, joka on tuhonnut hänen veljensä maineen ja ajanut tämän maanpakoon. "Hän yritti katsoa silmästä silmään hirviötä, jonka Neptunuksen näkeminen oli ajanut ulos hänen omista sisäisistä luolistaan. Salamatkustajaa, kammottavaa tunkeilijaa. Voittamatonta, korskeaa murhaajaa, jota hän kutsui Talikoksi." Neljätoista vuotta hän oli jahdannut tätä, onnistumatta. Ja nyt, kuudentoista vuoden hiljaisuuden jälkeen jäljittäminen alkaa uudelleen.
Neptunuksen sauvassa Adamsbergin tiet vievät Ottawaan, jossa järjestetään dna-kokous ja ansa komisariolle. Talikkotuomari Fulgencen aave iskee muinaisten intiaanien polulla, jossa pilvienlapioija Adamsberg seuraa, kuinka kanadanhanhiuros isottelee kaltaiselleen ja nuori kaunis neito istuu yksin kivellä houkutuslintuna. Mojovan kännin ja edestakaisen Pariisi-Ottawa-matkan jälkeen komisario huomaa olevansa lainsuojattomana murhaajana pakomatkalla yhdessä Violette Retancourtin kanssa. Violetten, jonka vahvan selän takana hän piilotteli kanadalaispoliiseilta. Kirjassa tapaamme myös kahdeksankympin paremmalla puolella olevan hakkeri-Josetten, jonka avulla
Adamsberg selvittää Talikon juonikuviot ja liikkeet. Tuomari Fulgence -tarina on niin huima, ettei siihen kukaan tahdo uskoa: kuinka nyt satavuotias kummitus vielä huitelisi kansalaisia kuoliaaksi talikolla? Mutta onko aave sittenkään satavuotias... ja liekö hän edes haudassaan? Adamsberg toimii etsintäkuulutettuna maan alla peitenimellä Lamproie, nahkiainen. Nimen antoi Pariisin poliisipäällikkö ja se herätti Adamsbergissä mietteitä peitellystä viestistä. "Nahkiainen on alkeellinen kala", Danglard vastasi hymyä äänessään."Tarkemmin sanottuna se ei ole kala vaan leuaton. Kaitaa mallia, vähän niinkuin ankerias." Kun tähän lisätään maalaissantarmin tokaisu, jonka mukaan Adamsbergin ego on kuin Strasbourgin katedraali, voimme ymmärtää että komisariomme on ajoittain hiukan hämmentynyt. Kaiken kukkuraksi hän tapaa veljensä vuosien eron jälkeen ja saa talikollisten tapahtumien tiimellyksessä selville, että hänellä on vauva Camillen, vastikään entiseksi muuttuneen tyttöystävänsä kanssa. Ja kuinka käy, jatkuuko komisarion piina ja velipojan maanpako vai saadaanko Talikko satimeen?
Strasbourgin katedraali:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Strasbourgin_katedraali
Huumori kukkii dekkarissakin ihan kauniisti
Fred Vargas on 1957 syntynyt ranskalaisarkeologi, joka aloitti kirjailijana jo 1980-luvulla. Komisario Adamsbergin omaperäisiä seikkailuja on suomeksi luettavissa kahdeksan kirjan verran. Lisäksi suosittelen kahta muuta suomennettua dekkaria, Pystyyn, kuolleet ja Ei takkaa, ei tupaa.
Fred Vargasin tyyli poikkeaa valtavirrasta. Adamsbergeissä aistii kyllä Maigretin sukulaissieluisuuden ja uskollisuuden perinteelle. Yhtälailla arkeologinen asennekin ilmenee teksteistä, samoin rakkaus mystiikkaan ja tarinoihin. Ja mikä nautittavinta: näissä kirjoissa kukkii huumori, älykäs, sydämellinen, terävä. Harva se sivu saa pyrskähdellä oivalluksille. Sitä minä kaipaisin moniin muihinkin nykydekkareihin. Kovin on meno muuttunut mielestäni ryppyotsaiseksi suolenpätkien analysoinniksi. Se, että adamsbergeissä käsitellään vakavia ja pelottavia asioita ei estä hymyilemästä rakastavasti henkilöille ja elämän koomisille ilmiöille. Uusia seikkailuja odotellessa.
- Tietenkin kuuntelen, mutta on se silti kummallista, että rupikonna polttelee savuketta.
- Niin se vain oli. Heti kun rupikonnan suuhun työnsi savukkeen, se alkoi imeä sitä. Ei niin kuin mies joka nojailee kaikessa rauhassa baaritiskiin, ei sillä tavalla. Vaan niinkuin rupikonna joka alkaa imeä savuketta tauotta kuin mikäkin ääliö. Ja poks, yhtäkkiä se vain räjähtää kappaleiksi.
Fred Vargas, Neptunuksen sauva (Sous les vents de Neptune)
Gummerus 2017, suomennos Marja Luoma
https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512406050/neptunuksen-sauva/
Eläinkuvat: Kanadanhanhi Nuorten kuvatietokirja Eläinten maailmasta SKK 1970, Rupikonna ja Nahkiainen, Maapallon eläinkuvasto WSOY 1951.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti