Tohtori olisi rokottanut jos olisi ehtinyt. Mutta olisiko hän osannut?

Lääkäriaikaa odotellessa
saattaa parta kasvaa pahoillekin.
FINNA

Tuli käytyä lääkärissä.
Ajan saaminen kyllä otti aikansa.
Helsingissä on tapana, että asiakas soittaa terveysasemalle, tilaa takaisinsoiton, hoitaja soittaa, asiakas kertoo ajantarpeestaan, ja hoitaja katsoo ovatko "listat" tulleet. "Listat tulivat ja täyttyivät. Jos vaikka soitat uudestaan loppuviikosta." -Toki. Soitetaan loppuviikosta. "Ei ole listoja. Josko soittaisit taas alkuviikosta." -Toki. Soitan alkuviikosta. "Tohtori ei ole vielä laittanut listoja. Soitatko huomenna?" -Toki. Huomenna sitten. Sama pilkintä jatkuu kunnes nappaa! Sinnikästä soittajaa terkkari rakastaa.

Labrassa tuli käytyä ja kuuden viikon kuluttua varauksesta oli h-hetki. Lääkäri otti vastaan ajallaan. Vaan eipä aikaakaan, kun tajusin tulleeni ohitetuksi. Hoksasin ykskaks, ettei lääkäri pitänyt tärkeänä sanomisiani. Hän kun oli syventynyt kommentoimaan koetuloksia ja pohtimaan sitä kuinka saisin laskettua pahaa kolesterolia 2,8:sta 2,4:ään, ja kuittasi oireeni ja epäilykseni toteamalla että "ei kaikkea voi laittaa kilpirauhasen syyksi". Mistä oudot oireet johtuivat ei sitten enää kiinnostanutkaan. Aika taisi loppua. Lähdin vastaanotolta yhtä tietämättömänä kuin olin sinne mennytkin.

Lääkäri kuuntelee potilasta. (Sellaistakin tapahtuu.)
Volker von Bonin 1960 FINNA

Samainen tohtori suostui viime vuonna pienellä puskemisella tutkimaan tarkemmin sekä kilpirauhasen että rautavarannot. Molemmat olivat päin prinkkalaa. Rautaa kehiin ja hormoonit hyrräämään. Mutta antoiko lääkäri tietoa kilpirauhasen vajaatoiminnasta, kysyikö hän oireistani, ohjasiko hoitajalle? Ei. Kaikki tieto on hankittu ihan itse Kilpirauhasliiton sivuilta ja lääketieteellisiä artikkeleja selaten. Aika suuri määrä outoja tuntemuksia sai selityksensä. Olo on nyt aivan erilainen kuin vuosi sitten, jolloin en välillä muistanut mitä olin juuri sanonut, pulssi hidastui niin että taju oli miltei kankahalla ja muuta mukavaa.

Sairaalavuode. Designia vuodelta 1951. Mainos.
Tässä kelpaisi lepuuttaa ja tulla kuunnelluksi.

Ajasta puheen ollen.
Koetulosten avaaminen onnistuu usein sähköisestikin, jolloin vastaanottoajan voi käyttää siihen mitä varten kasvokkain kohtaamiset ovat: asiakkaan kuuntelemiseen. Nyt lääkäri perusteli kiireellä sitä, ettei voinut antaa influenssarokotusta, vaikka ajanvarauksessa toisin luvattiin. Onneksi onnettoman vastaanoton jälkeen tavoittamani terveydenhoitaja oli joustava ja rokotti ilman ajanvarausta. (Ensimmäiset vapaat rokotusajat olisivat olleet kahden viikon kuluttua.)

Toisaalta. 
Sata vuotta sitten tohtori olisi saattanut hyvinkin tarjota mummolle Herran sanaa ja hauteita hysteriaan. Vai kuinka Mirjam Drifva?

Kirjasuosituksia ilman ajanvarausta

Ari Räty jatkaa Tulikoneessa Hagmanin ja Eskelisen kommelluksia koston kiemuroissa koruttomaan loppuratkaisuun saakka. Juonen käänteissä piipahdetaan Espanjassa saakka. Armenialaisten kynsistä kun ei noin vain selvitä.
https://www.tammi.fi/kirja/ari-raty/tulikone/9789520404154

Timo Saarron Kivikalmisto kuvaa Suomen syntyvuosien elämää ansiokkaasti ja koukuttavasti. Keskeinen hahmo, miliisi Leo Waara vapautuu Viaporin vankileiriltä ja kohtalokas horrossaarnaaja Mirjam Drifva pistää jälleen miesten päät pyörälle. Koko sarja on lukemisen arvoinen ja mahtuu hyvin lahjapakettiin: Kuoleman kuukausi 2017, Kevään varjo 2018.
https://www.karisto.fi/sivu/tuote/kivikalmisto/2522592

Virpi Hämeen-Anttilan  Kirkkopuiston rakastavaisissa seikkailee tuttu Kalle Björk. Vanhan kirkon puistosta löytyy kuollut nuoripari. Murhan tutkimus vie Björkin pääkaupungin salaisimpiin kabinetteihin ja vaarallisiin käänteisiin.
https://otava.fi/kirjat/kirkkopuiston-rakastavaiset/

Leppoisia jouludekkareita ovat Louise Pennyn Three Pines -nimisen idyllisen maalaiskylän dramaattisista käänteistä kertovat kirjat, joita voi nyt lukea uusina suomennoksina.
https://www.bazarkustannus.fi/kirjailijat/louise-penny/

Alan Bradleyn Flavia de Luce jaksaa ihastuttaa. Kuolon kultaiset kiehkurat on jo kymmenes osa.
https://www.bazarkustannus.fi/kirja/kuolon-kultaiset-kiehkurat-2/

Reykjavikin murtomies on kaamoslukemista harmaimmillaan. Islantilaistunut engelsmanni Quentin Bates on luonut sympaattisen Gunna-poliisin, joka kahlaa rikollisuuden sameissa vesissä Reykjavikissa. Salaperäinen murtosarja alkaa purkautua vakavampien rikosten myötä. Batesia kannattaa odottaa!
http://www.bluemoon.fi/reykjavikin-murtomies/

Peter Jamesin Roy Grace tutkii kuolettavia nettideittihuijauksia uusimmassa dekkarissaan Kuolema vaanii verkossa. Tässä osassa brightonilainen päähenkilö saa houkuttelevan tarjouksen pääkaupungista.
http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1541

Ryan Gattisin Vihan kadut ei ole varsinaista jouluyön rakkauslukemistoa mutta kannattaa se silti lukea. Se on raportti vihan kyllästämästä Los Angelesista, poliisiväkivallasta ja sen salaamisesta.
https://like.fi/kirjat/vihan-kadut-p/http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1541

Muista myös nämä: Soili Pohjalaisen Valuvika, Peter Hoegin Sinun silmiesi kautta, Irja Sinivaaran Tuulen alla ja Heidi Könkään Mirjami.

Apple Macin kottaraispöntön esikuva? 
Kuva: Design for leisure 1951, 
artikkeli Design in the Festival -lehdessä.

"Ihan ku Suokkiin tulis", raportoi toimittaja, kun Mellunmäessä metrosta poistui. "Laiturikin löytyy, vaikka Suokissa on kyllä isompi!"

Kateus on kaupallisen median karkkia. Iltapäivälehtien vakioherkku, joka kuuluu nykyään myös Hesarin valikoimaan. Koska pääkaupungin kohtuuttomaan vuokratasoon ei uskalleta puuttua, otetaan hampaisiin Helsingin kaupunki ja Suomen valtio. Niiden mainostuloilla kun ei lehteä paineta.

Suomenlinnan laiturilla. Kovasti on jonoa talviaamuna 1956.
Kuva Volker von Bonin, FINNA.

Koska julkisella vallalla on yksityisiä bisneksiä kohtuullisemmat vuokrat, on helppo lähteä lööppimään lukijoita tyyliin "ökyrikas serkun kaima asuu Hekan vuokra-asunnossa", "Masa ja Reiska keinottelivat itselleen kaupungin kämpän Skattalta", "suokkilaiset asuvat halvemmalla kuin mellunmäkeläiset". Eipä siinä kovinkaan montaa liioiteltua ja taustoja selvittämätöntä puffia tarvita kun kateellisten sekakuoro jo hoilaa: "Ihan väärin! Epistä! Me ei aleta!" Näin saadaan oikeat lukijat sanan ääreen siunailemaan veronmaksajien varojen väärinkäyttöä. Taas ovat viskaalit jakaneet halpoja kämppiä kavereilleen pöydän alta.
https://www.hs.fi/paivanlehti/21102019/art-2000006279424.html

Syksyinen maksaruoho
Komendantin puutarhassa.

Suokki ja Mellunmäki, parasta nelostasoa?
Suomenlinnan hoitokunta on ottanut vuokratason määrittelyssä keinotekoiseksi vertailukohdaksi ns. nelosalueen kuten Mellunmäen vuokrat. Kun vertailuja tehdään ja kateutta ruokitaan kertomalla, että huolimatta yhteisestä nelostasosta suokkilainen asuu halvemmalla, kenties leveämminkin ja soman yhteisöllisesti Unescon maailmanperintö fikassa, niin ei ole ihme jos Kontulan naapurissa hermostutaan.

Totta kai mellunmäkeläistä potuttaa, kun suokkilainen saa joka kesä passata takapihoillaan Kauppatorilta eksyneitä kännisiä lajitovereitaan ja miljoonapäistä turistilaumaa ja yrittää samalla tähdätä oikeaan lauttaan, joka kuitenkin lähtee täpötäynnä ennen aikojaan, ja tietenkin unohtaa että talvisin iltakahdeksan ja yhdeksän välillä lautta-aikataulussa on tunnin väli. M.A. Nummista siteeraten: Saataispa äkkiä metro! (Minä ja vakituiseni https://www.youtube.com/watch?v=UwZBfXDcwdE )

Talviaamu. Itse olen kuvannut.

Tarvitsenko Hesaria?
Hesari nyppii närviä aika ajoin. Me peruimme paperilehden tilauksen, koska jakelu pätki viikoittain. Nyt luetaan pädiltä, eikä se tietenkään tunnu samalta kun ei pääse kantamaan kilokaupalla jätepaperia kierrätyslaatikkoon. Olen miettinyt mitä saan Hesarista. Teen miniristikon, vastaan kymmeneen kysymykseen, luen jonkin kolumnin ja pääuutiset sekä Ruokatorstain, joka sekin on jotenkin valjuuntunut tai sitten on mummo ikääntynyt. Voisinko jopa olla ilman Hesaria? Ehkä.

Kirjoja ilman en voi olla, vaikka moni niistäkin jää kesken kun ei vaan vedä, koukuta tai avaudu.

Suosittelen syysankeuteen Peter Høegia, Heidi Köngästä ja Quentin Batesia. Todellisuus kylmää kaikissa mutta kukaan ei ole kateellinen suokkilaisille.

Heidi Köngäs, Mirjami, Otava 2019.
Sandran suvun tarina jatkuu. Nyt ollaan ankeissa ajoissa, sodassa, jonka luultiin loppuvan muutamassa viikossa. Kolmessa sodassa, jos lasketaan Lapin sota vielä erikseen. Näistä myllerryksistä ei haavoitta selvitä, jos edes selvitään. Keskellä kauhuja kukkii rakkaus, ja perheen tuki osoittautuu mittaamattoman arvokkaaksi, kun joudutaan pääkaupungista evakkoon ja ruokaa on niukasti. 19-vuotias Mirjami työskentelee Mäntän keskustassa ompelijattarena ja rakastuu tulisesti ohikulkumatkalla olleeseen solttuun. Vaarallinen suhde on jo siitäkin syystä että pojalle puhkeaa tuberkuloosi. Mirjami on Sandran tyttärien Annikin, Soilin ja Mirjamin tarina. Tarina siitä millaiseksi sota muokkaa nuorta ihmistä ja miltä tuntuu kuin rauha viimein koittaa. Vai koittaako?
Köngäs kirjoittaa ihmisistään lämmöll' ja ymmärtäen. Kieli on soljuvaa, eikä tarinaa malta jättää käsistään. Odottelen jatkoa, ehkä saamme vielä? https://otava.fi/kirjat/mirjami/

Peter Høeg, Sinun silmiesi kautta, Tammen keltainen kirjasto 2019, suomennos Sanna Manninen

Syksy.
Auringonkukka ilman säteitä.

Høeg on tapansa mukaan hämmentävä. Jouduin kertomuksen pauloihin heti ensimmäiseltä aukeamalta ja lopussa en oikein ollut varma, pidinkö, nautinko, jouduinko sfääreihin vai olinko vain ulkopuolinen tarkkailija. Sillä aika lailla kirjassa on kyse tarkkailusta, ulkopuolisuudesta ja ihmisen rajattomasta vallanhalusta, halusta päästä toisen ihmisen pään sisään. Toisen katseen kautta sukelletaan tuntemattomaan mielenmaisemaan neurotieteellisessä laboratoriossa. Laboratoriossa, joka palvelee valtion salaisimpia päämääriä. Siellä kertoja sukeltaa lapsuudentoverinsa kanssa muistoihin, kipeisiin ja kauniisiin. Mutta ovatko muistot totta vai kertomusta, mikä on todellinen todellisuus? Kirja antaa monia hienoja ahaa-elämyksiä, mutta en kylläkään suosittele sitä masentuneille. https://www.tammi.fi/kirja/peter-hoeg/sinun-silmiesi-kautta/9789520406943

Quentin Bates, Reykjavikin murtomies, Blue moon 2019, 
suomennos Raimo Salokangas
Olin onnellinen kun sain taas lukea lempidekkaristiani Batesia ja elellä Gunnan uusimpia vaiheita.
Aiempien Gunna-dekkarien tapaan tämäkin on islantilaista mielenlaatua harmaimmillaan. Jos olet lukenut Arnladuria, niin tässä samaan kaliiberia. Roiston osassa häärii Orri Björnsson, huomaamaton ja taitava murtomies, jota poliisi on yrittänyt saada kiinni jo kuukausia. Orrin kompastuskiveksi muodostuu kiinteistöbisneksillä rumia temppuja tehnyt kopla ja heihin liittyvät hämärät kuolemat.
Gunna saa harmaita hiuksia myös poikansa naissotkuista. Ja lopussa niitä taitaa tulla vielä lisää.
http://www.bluemoon.fi/reykjavikin-murtomies/

"Meinasin lähteä Linnabaariin*) Viiniä ja virkkausta -istujaisiin mutta sitten muistinkin että mullahan on akupunktioneulat lärvissä!" kertoili Suokin-mummo Mellumäen-serkulleen seiskan spårassa.

Siilikala, Tetrodon
Maapallon eläinkuvasto WSOY 1951

*)
Linnabaari, suokkilaisten kohtaamispaikka, jossa järjestetään muun muassa virkkaustapaamisia, tietovisailuja, lavataidetta ja konsertteja. Saa sieltä virvokkeitakin. Heti siinä sotamuseon kyljessä. Ennen tykkiä vasemmalla.
Tiskin takana Mikko, Viljami, Ruusa ja Aarni.

Niljakas lavakaulushalaaja herättää kukkaiskansan piilevät etanankatkaisuhimot

Limainen soluttautuja, Arion vulgaris eli espanjansiruetana, on voittanut Pohjolan Gibraltarin horjumattomat muurit ja etenee nyt 50 metriä yössä halki linnoituksen jättäen jälkeensä hävitystä ja munapiiloja. Etanahälytys leviää. Vulgääri nuljaska on nähty jo Tallinmäellä vain yöjalan päässä Komendantista! Someraivon riivaamat viljelijät ryntäävät muovipusseineen syynäämään palstojaan ja lavakauluksiaan - vieras kun viihtyy puun kyljessä. Missä piileskelevät sadat ja tuhannet munat? Ollaan kuin korppikotkat, pieninkään poikkeama ei jää huomaamatta. Paksut köllykät tapetaan kylmästi ja viedään keräyssankoon. Nips naps niska poikki!

Espanjansiruetana eli Arion vulgaris

Espanjansiruetana on todellinen vitsaus, jota ilman olisimme mieluusti elelleet täällä lintukodossamme. Meillä on jo miljoona muuta vitsausta. Kaikkihan tietävät keitä ne ovat.

Etana, etana, näytähän sarves
ihan jossain muualla.

Arion vulgaris saapui Pohjolaan mukavasti viattoman näköisessä kasvipaakussa tai kenties rekka- auton renkaissa viilettäen. Jopa 15-senttiseksi kasvava rosvo auttaa rakastamaan liki harmittomia ukkoetanoita, jotka vain vähän verottavat salaattikantaamme. Tappajaetana on sietämättömän itsepintainen nilviäinen. Kaksineuvoisena se on mahtava munantuottaja - sekä naaras että koiras munii minkä ehtii. Munat talvehtivat maan kätköissä ja vuosi vuodelta pötköpopulaa on entistä enemmän. Kaikki minkä haluaisi kasvavan on vaarassa. Ja sehän ei käy päinsä. Ei edes kuolleen kukkakaalini yli. Taistelu alkakoon, Komendantti.

Lisätietoa tappajaetanasta: https://www.vieraslajit.fi/lajit/MX.52801/show

Viattomuuden aikaan, juuri ennen petollisen lavakaulushalaajan hyökkäystä

Kesä meni ja Putin myös, onneksi kirjat jäivät

Presidentit vertailivat veneitään ja sulkivat osan linnoituksesta.
Sellaista sattuu kun mies on pieni ja läänitys suuri.
Suokkilaisillehan 21.8. tapahtunut vierailu soi tervetullutta vaihtelua siksi, että siellä missä sai liikkua oli ylen rauhallista. Ja kukapa sitä nyt Kauppatorilla olisi halunnut käydäkään. Ehtihän sitä töihin vaikka joutuikin kiertämään puoli stadia.

Kesän kirja-anti oli yllättävän laimea. Muutamia nautittavia löytöjä kuitenkin oli!

Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt on puhutteleva kertomus sukupolvien kohtaamisesta keskellä Euroopan maahanmuuttokriisiä. Eläköitynyt berliiniläisprofessori tutustuu ahdingossa eläviin pakolaisiin ja ryhtyy ajamaan heidän asioitaan. Mennyt ja nykyisyys kohtaavat ja herättävät arkaluonteisia kysymyksiä hyvinvointivaltion kansalaisista.

Jenny Erpenbeck, Mennä, meni, mennyt, Keltainen kirjasto, Tammi 2019, suomennos Jukka-Pekka Pajunen, https://www.tammi.fi/kirja/jenny-erpenbeck/menna-meni-mennyt/9789520404987

Adamsbergia odottelin, mutta uusin Fred Vargas -suomennos kuuluukin Kolme evankelistaa -sarjaan.

Koska luin aiemmat sarjan kirjat kauan sitten, en tietenkään muista niistä juuri mitään muuta kuin sen, että hauskoja olivat. Niin oli tämäkin vaikka alussa oli koukeroista menoa. Lisäksi hiukan hämäsi se että sarjan kirjat ovat nyt ilmestyneet epäjärjestyksessä.

Muistoksi käynnistäsi -kirjassa eläköitynyt jepari Louis Kehlweiler harrastaa joutilaisuuttaan tarkkailuhommia. Siinä sitten löydetäänkin koiran jätös, josta kehkeytyy monipolvinen ja juonikas tapahtumasarja, joka vie sankarin apureineen (ne evankelistat) bretagnelaiseen pikkukylään. Loppua kohden oikein palkitsevaa luettavaa, sanoisin.

Fred Vargas, Muistoksi käynnistäsi, Gummerus 2019, suomennos Marja Luoma

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512414673/muistoksi-kaynnistasi/

"Rakkaat veljet Bakkuksessa, laulu laulakaa: munaa!"
hoilasi Viinimäkietana Virtasen nuotilla*
Yläkerhon pihalla uutta polvea tuottaessaan.

*Viinamäen virsi, sanat A. Hellaakoski, sävel Timo Virtanen

Kuva
Maapallon eläinkuvasto, WSOY 1951

Kauppa kiinni ja posti steissillä. Esimakua tulevaisuuden hämäristä Helsingin kaupunginosa numero 19?

Suomenlinnan ainoa kauppa on nyt kiinni.
Sama kauppa, joka vastikään vaihtoi paikkaa ja muuttui Siwasta Kiwaksi. Jos linnakkeessa tulee äkillinen tarve piipahtaa lähikaupassa tai postissa odottelee paketti, on matkustettava lautalla mantereelle. Onneksi kyse on vain remontista. Kauppias paikannee kolmen viikon tauon hövelisti avajaiskahveilla.

Muualla pääkaupungissa kaupan sulkeminen ei herättäisi tunteita. Asiakas vaan astelisi tyynesti naapuripuodin ovesta sisään. Suokkilaisilla ei ole tätä mahdollisuutta - toisin kuin vanhaan hyvän aikaan kun oli vielä sekä Elanto että Hokki ja postitoimisto. Postitoimistosta saattoi nostaa postisäästökirjalla rahaa samalla kun nouti postimyyntikuvastosta tilaamiaan tuotteita.

Suokin Hokki 1970 Simo Ristan kuvaamana. Finna

Valitus seis: ollaanhan me saatu muutakin kuin tyhjää kauppakassia! Espan K-Marketin verkkokauppaan tilaus vetämään ja kauppias kuljettaa tilaukset kotiin koko remontin ajan, kiitos Suomenlinnaseuran aktiivisuuden. Nyt kyllä yksi jos toinenkin sisäistää kuljetusten lyömättömyyden meidän kivikkoisella haja-asutusalueellamme. Jospa nuori kauppiaspariskunta siirtyisi nykyaikaan ja avaisi verkkokaupan?

Kotiinkuljetus sinänsä ei ole uutta tällä saralla Suokissakaan. Muutama vuosi sitten nautimme jonkin aikaa Kauppahalli24:n palvelusta, ja kauan ennen Maailmanperintöstatusta roudasivat kilpailevat osuuskaupat ostoksia kotiin. Silloin kun vielä perheillä oli kaupassa tili ja kaupan täti tunsi kaikki kylän kakarat nimeltä.

Kylän koltiaisia Elannon kulmilla 1955. Volker v. Bonin Finna.

Pääsiäinen tulee ja kauppa on kiinni. Mitä tehdä? Tehdään niinkuin aina ennenkin: käydään kaupungilla, josta saa kaikki ihanat herkut ja viinit myös. Perävaunu matkaan ja Lidliin, S-markettiin ja Hakaniemen halliin. Helppoa melkein tervejalkaiselle eläkeläiselle, mutta miten on muiden laita? Aika haasteellista vaikkapa Suokissa asuvalle ja työskentelevälle lapsiperheelliselle.

(Jotkut väittävät että kauppa on pystyssä vain turistien ansiosta, että reilut 800 asukasta ja muutama sata duunaria eivät riitä. Siinäpä pohdittavaa. Millainen tulevaisuus on suokkilaisilla, kun meidän olemassaoloamme tutkaillaan vain turismin lieveilmiönä? )

Kevät saa, kilppari jarruttaa

Tällä mummolla on alkuvuosi vierähtänyt hormonikokeilun parissa. Kilpirauhanen nimittäin päätti lyödä hihnat kiinni. Pitkään ehdinkin tuskailla, josko oudot tuntemukset ja hidastukset johtuisivat vakaasti etenevästä mummoutumisesta. Helpotuksen huokaus: vielä on kesää jäljellä. Kyseessä ei olekaan mikään egokatastrofi, vaan sangen yleinen vaiva yli kuusikymppisten ikäneitoluokassa. Siispä styroksia huuleen ja baanalle! Kilpirauhasasiaa täällä:
https://kilpirauhasliitto.fi/kilpirauhassairaudet/vajaatoiminta/

Kevät ja hormonihoito herättävät sisäisen kokkailu- ja istutuskokeilijan. Leivonnassa on meneillään "gluteeniton hapantaikina". Aika näyttää kuinka käy ja jaksaako käydä. Teff-tattari-juuri porisee kyllä somasti, mutta leivät ovat toistaiseksi jättäneet runsaasti toivomisen varaa. Jos joskus vielä onnistun, saatan vilauttaa ohjeitakin. Juuriohjeita on verkossa runsaasti. Periaatteessa sama menetelmä kuin ruisjauhoilla, mutta nyt valitaan esimerkiksi tattari- tai teffjauho.
Tässä yksi linkki:  http://vesiperhonen.blogspot.com/2016/01/vaalea-leipa-juuri.html

Keväistä optimismia ikkunalaudalla. Tomaatteja tuloo!

Kuva Otava.fi

Markus Falk lupaa paljon, muttei ole ihan vielä antanut

Varovasti kannattaa tutustua nimimerkin Markus Falk kahteen dekkariin, Profeetan soturit (Otava 2018) ja Aleppon kirjuri (Otava 2019). Seikkailut pyörivät lähi-idän historian ja korvaamattomien kulttuuriaarteiden liepeillä Euroopassa ja sen kaukaisilla laidoilla, sankareina italialainen tutkija Carla Conti ja hänen suomalainen kollegansa Tuomas Pyy.

Markus Falk -nimimerkin taakaa löytyy aviopari Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila. Lukija löytääkin teksteistä kahdet sormenjäljet, joista virkamiestyylistä vastaa otaksuttavasti herra H. Profeetan soturissa jopa niin häiritsevästi että jaksoin lukea vain juonen takia. Toisessa kirjassa tolppakieltä on karsittu riuskasti, joten kolmas saattaa olla jo suorastaan mainio. Kirjoissa oli kyllä hyviä käänteitä ja varsinkin Aleppon kirjuri piti otteessaan, huumoriakin vilahteli.

Olen Virpi Hämeen-Anttilan Kalle Björkin harras ystävä, joten odotan tältä Tuomas Pyy -sarjalta vielä läpimurtoa!

https://otava.fi/kirjailijat/markus-falk/

"Loppuis jo kaupan remppa!
Fledakin lätsähtää 
näillä ostosreissuilla", 
valitteli linnoituksen iloinen rouva
kun ekalla lautalla lähikaupasta kotiin hiippaili.

Kuvassa kultatöyhtöpingviini.
Maapallon eläinkuvasto  WSOY 1951