Vuosia sitten vielä grillailtiinkin, pidettiin puutarhakutsuja, paistettiin muurinpohjalettuja. Ensimmäinen lettu meni Turrelle, naapurin koiralle. Se oli sääntö. Ainakin joskus. Tästä puutarhasta on saatu niin paljon kirsikoita, että viinisammiot pulputtelivat iloisesti roseeta.
Mutta vuodet ja myyrät ovat tehneet työtään. Ei ole kirsikoissa tänä kesänä kuin muutama kukka. Niiden valkeat terälehdet leijailevat kirjani väliin. Niin, kirjoistahan tässä...
Oi nuoruus, kaksi kirjaa sinulle, sinusta
"Minä en silloin vielä tiedä, että joutuessaan tarpeeksi tiukille ihminen menee mielessään suoraan menneisyyden kaapille, ottaa sieltä käytöksen ja pukee sen ylleen. Löytyipä sopivaa tai ei." Soili Pohjalainen on 1980 syntynyt esikoiskirjailija, jolta voi hyvällä mielellä odotella lisää lukuelämyksiä! Käyttövehkeitä on isän tytön kasvukertomus yhtäältä, toisaalta tarina menetyksen tuomasta murheesta. Isän kuolemaa voi surra, se on selkeä päätepiste. Mutta jos läheinen vain katoaa - tässä tapauksessa Veli - silloinhan sitä vaan jää odottamaan: paluuta, ihmeellistä ilmestymistä. Kyllä se viimeistään isän hautajaisiin tulee. Kun äitikin asuu Espanjassa (särkikö Veljen katoaminen avioliiton?), ovat ihmissuhteet hujan hajan. Rakkaudelle ei ole tilaa tässä menetysten maailmassa, ei kai liioin uskallustakaan, tarjokkaita kylläkin. Soili Pohjalainen kirjoittaa ihanaa, tiivistä lausetta ja soljuvaa sanaa. On ilo lukea. Itse vieroksun ällötykseen asti v-pilkutusta, mutta se on erään aikakauden tyypillinen välimerkki, joten kestin urheasti. Käyttövehkeitä antaa nimenä odottaa huumoria. Ehkä se pilke siellä jossain rivien välissä vilahti, joskin päällimmäiseksi jäi nuoren naisen raivoisa tilitys ja muistelu vakavan elämänmuutoksen väistämättömyydessä. Vapaus häämöttää jo!
Raymond Radiguet: Paholainen ruumiissa, Tammi 1987, suomennos Helena Anhava, alkuperäisteos ilmestyi 1923 nimellä Le Diable au corps
Nuoruus on koettelevaa aikaa myös Raymond Radiguetin klassikossa, joka kohautti Pariisi piirejä ilmestyessään. Kirjailija kirjoitti sen ollessaan vain 17-vuotias. Siihen nähden kirjaa pidettiin röyhkeänä ja uskaliaana, jopa moraalittomana. Teos maalailee kuusitoistavuotiaan pojan ja yhdeksäntoistavuotiaan, vihityn naisen, rakkaussuhteen. Teoksessa häiritsee se, että kolmen vuoden ikäeroa pidetään suurena, jopa päähenkilötkin ajattelevat niin. "Marthe selittää minulle, miksi hän piti itseään liian vanhana. Viidentoista vuoden kuluttua minun elämäni olisi vasta alkamallaan, minua rakastaisivat samanikäiset naiset kuin hän nyt." Arvosteluissa kirjaa sanotaan kauniiksi, pieneksi taideteokseksi. Kirja kestää aikaa melko hyvin. Kuvaus nuoren, kypsymättömän ja selkeästi narsistisen pojan halusta hallita rakkauttaan ja rakastettuaan on ajoittain raastava ja jopa hämmentävä. Kirjassa nousee vaivihkaa esiin myös naisen asema tuohon aikaan, esine, toinen, alistettu, muokattavissa ja silti petollinen ja arvaamaton. Myös rakkaussuhteen seuraus, raskaus, lapsi järkyttää nuoren miehen tunteita. Kaikessa hurmiossaankin hän ymmärtää olevansa isäksi kypsymätön, lapsi itsekin. Lopussa kaunotar kuolee - luultavasti influenssaan - ja nuorukainen itkee isänsä olkaa vasten äidin katsoessa huolestuneena vierestä. Niinpä niin, lapsihan se suuri rakastaja pohjimmiltaan onkin. Kirjailija kuoli lavantautiin joulukuussa 1923, joitakin kuukausia kirjan ilmestymisen jälkeen vain 20-vuotiaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti