Erakkohämähäkki teilaa isommankin kalmankuoriaisen, kun kostosta on kyse. Itää punajuuri tai ei.

Atte Matilainen 1954 FINNA

Kylvin vapun alla punajuuria muutaman metrin. Nyt on sitten satoa näkyvissä: noin kymmenen siementä on itänyt. Onhan sekin jo jotain, tuumaa viljelijä ja miettii mitä itämättömien tilalle. Retiisiä kenties? Mahdollisesti purjoa. Vaikeiden valintojen edessä on viisasta pitää hetken paussi, nojailla muina maamisseinä lapionvarteen ja pohtia miksi ihmeessä suokkilainen ei saisi olla käärmeissään mittavista, 15 prosentin vuokrankorotuksista? Kun kaupungin asunnoissa korotetaan vuokraa korkeintaan 10 prosentilla (A. Sinnemäki) niin johan nousee parku. Mutta kun suokkilainen parkaisee niin mannersuomalainen puistelee päätään: soo soo, teillä on muutenkin liian edullista. Ja kun teillä on siellä ihana yhteisö ja ne maisemat ja se romantiikka. "Miljoona, miljoona, miljoona turrea", laulaisi tähän Vera Telenius (Turre on lyhenne turistista.) Koska kuulun protestoivaan ryhmittymään - meidän kämpän kunto kun ei mielestäni vastaa nykyajan vaatimuksia - kyselin vuokranantajalta mikä on valtion taho, jonne laittaa virallista valitusta aiheesta. Vastaus oli, että Suomenlinnan hoitokunta. Eli sama porukka joka paukautti vuokrankorotukset (vastaamaan mannermaista tasoa) hoitaa myös asiaan liittyvät valitukset. Kafka elää!

Turhautuneista tunnelmista erakkohämähäkkeihin ja kalmankuoriaisiin. Ei niitä löydy Suomen luonnosta, mutta Fred Vargasin uudesta adamsbergista sitäkin runsaammin. Hämähäkkejä sellaisenaan ja murhan välineinä, kalmankuoriaisia puolestaan ihmishahmoisina.

Fred Vargas Kalmankuoriaiset, Gummerus 2018, suomennos Marja Luoma

Kirja alkaa Islannista, jossa komisario Jean-Baptiste Adamsberg on Pariisia paossa, irtautumassa raskaasta työstään ja pohtimassa tulevaisuuttaan. Eikä komisariolla ole aikeitakaan palata Ranskaan. (Islannin seikkailuista ja Robespierre-klubista kertoo vuonna 2016 suomeksi ilmestynyt Hyisiä aikoja.) Sumuiselta saarelta on kuitenkin tempauduttava kuumeiseen Pariisiin, jossa komisariota odottelee epäluuloinen vastaanottokomitea. Millaiset on Adamsbergin ilmeet, millainen olemus? Tuleeko hommista mitään? Selvitettävänä on sentään rouvashenkilön murha, yliajo. Epäiltynä yhtäällä aviomies ja toisaalla oletettu rakastaja. Ratkaisu on nopeasti paketissa, mutta Adamsbergin katse on jo osunut Voisenetin näytölle, jossa esitellään erakkohämähäkki ja sen puremaan kuolleet vanhukset. Ja siitähän mysteeri ryhtyy pörhistymään. Alkuun tiimi jakautuu kahtia, on epäilevät danglardilaiset, jotka eivät näe touhussa mitään poliisia kiinnostavaa ja sitten adamsbergiläiset, jotka ryhtyvät ottamaan asioista selvää vaivihkaa, käytävillä ja pihamaalla kuiskien.

Komisario Adamsberg piipahtaa eläintieteellisessä tutkimuslaitoksessa kyselemässä professorilta erakkohämähäkeistä ja kohtaa samalla käynnillä Irénen, jolta saa lahjaksi hämähäkkivainaan, Loxosceles rufescensiksen.

Erakkohämähäkki Kuva: inaturalist.org

Alkaa kirjan mittainen yhteistyö vanhan naisen ja komisarion välillä. Ja samalla erännlainen höynäytys, mutta siitä pollarimme on autuaan tietämätön. Kun ryhmä löytää yhtymäkohdat Nimesin kaupungissa kuolleiden vanhusten välillä - orpokoti Armonlinna - alkaa menneisyydestä ryöpytä sellaista kuonaa että vahvempaakin puistattaa. Korutonta kertomaa ihmisen pahuudesta, mutta myös kostosta ja kuinka se viedään äärimmilleen. Lopussa lukija haluaa vapauttaa murhaajan, mutta murhaaja itse ei halua vapautua. Hän haluaa viettää loppuelämänsä vankilassa - miksi ihmeessä? Lue niin ymmärrät.

Entä keitä ne Kalmankuoriaiset sitten ovat? Yhdeksän pahaa poikaa Armonlinnan orpokodista. Heillä oli tukenaan kaksi valvojaa. Orpokodissa alkanut sadistinen symbioosi jatkui siihen saakka kun porukkaa alkoi kuolla pitkin matkaa oudoissa olosuhteissa...
Mielenkiinnolla saa myös seurata viiniasiantuntija- ja sitattimestari Danglardin osuutta asioihin. Millaisiin äärimmäisiin tekoihin vanhojen ystävysten välien hiertymä johtaa?

Fred Vargas, 
odotan jo seuraavaa adamsbergia!

Nämä hurmaavat ja sydämelliset hahmot, inhimillinen näkökulma, rakkaus elämään, viisaus. Käsillä olevat rikokset ovat tyrmistyttäviä ja Vargas osoittaa jälleen, ettei aina voi tietää kenen puolella sitä onkaan lopulta. Onko uhri sittenkin konna ja murhaaja sankari, pelastaja?  Moraaliset pohdinnat ovat

Vargasille tuttuja samoin kuin ihmisen kauneus, jolla ei ole mitään tekemistä kaupallisen ulkonäköjumaluuden kanssa. Rivien kätköistä löytyy lempeää huumoria ja romantiikkaa, joka arkeologisella kaivauksella esiintyessään hämmentää kovasti komisariotamme. Ja koska ollaan Ranskassa piipahdellaan tavan takaa kuppiloihin: tällä kertaa nauttimaan Pyrenneiden kaalikeittoa Garburea, jossa on sianpotkaa ja joskus myös ankkaa. Koska Adamsberg ei myöskään

tupakoi, joutuu hän pummaamaan poikansa Zerkin unohtamasta tupakka-askista filtterittömiä pahan makuisia savukkeita. Kenties Gitanes?

"-Se tykkää pimeistä, likaisista paikoista. Se ei tosiaan ole mikään puhdas ötökkä. Jos sen sattuu löytämään, se ei suinkaan livistä tiehensä vaan nostaa persettään - hups, anteeksi kamalasta - se siis nostaa takaruumistaan ja ruiskauttaa pahanhajuisen suihkun löytäjän päälle. Aine haisee pahalta ja ärsyttää ihoa. Meilläpäin kalmankuoriaisten pituus on neljä senttimetriä, on niillä kokoa. Ihan varmasti olette nähnyt sellaisen. Ihan varmasti. Mistä olette kotoisin?
- Béarnista. Entä te?
- Caderacista Nimesin läheltä. Takuulla tunnette ötökän, nimittäin missä vain on paskaa, siellä on kalmankuoriaisia. Anteeksi, voi sentään, anteeksi."

Lisää kirjailijasta: www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512409327/kalmankuoriaiset/
Kalmankuoriaisesta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/01/01/kadonneet-elaimet-onko-kalmankuoriaista-nakynyt
Erakkohämähäkistä: www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5629298/
Kaalin ja punajuuren piirroskuvat Edgar Hahnewald, kirjassa Hyötykasvit värikuvina, WSOY 1983

"Täs on nyt isompi loikka menossa, passikin fikassa", supatti Dipo Adamsbergille Ranskan rajalla.
Maapallon eläinkuvasto, WSOY 1951