sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Juurijalkaisia vaiko jäykkäleukaisia?

Löysin hyllyjen huipulta muhkeasti pölyyntyneen kirjan. Kannet rispaantuneina ja kansilehdet nuhjaantuneina se päästi lattialle kopsahtaessaan mussahtavan moitteen: "Olit sitten minutkin unohtanut!" Kyseessä on Werner Söderströmin kustantama Maapallon eläinkuvasto vuodelta 1951 ja se sisältää 2579 kuvaa. Tällainen kuvakavalkadi sai aikanaan lapsoset hurmioon! Ryhdyin oitis skannailemaan kuvia ihan vain tätä blogiakin ajatellen. Kuvassa Säde-eläimiä (Radiolaria). Parantelin sitä hieman ja lisäsin keltaisuutta muka ajan patinaksi. Valitettavasti en löydä kirjasta kuvittajien tietoja. Muistaakseni ostimme tai dyykkasimme kirjan jostain kirpparilta 1980-luvun alkupuolella ja se oli ahkerassa käytössä kun tyttäret olivat vielä pieniä. Nyt voisinkin testata lapsenlapsilla sen vaikutusta. Jo pelkästään nimistö aiheuttaa väristyksiä: uimapolyypit, tohvelieläimet, nummuliitit, juurijalkaiset. Meillä oli lapsuudenkodissa Mäntytiellä samankaltainen kuvitettu teos, jota nimitimme "Punkkikirjaksi" kenties pelottavan karvaisten otusten ja nimistön vuoksi

Pari vuotta sitten ollessani vielä kirjastotätinä Suomenlinnan kirjastossa saimme kokoelmiin kirjan, jossa on hiukan samaa henkeä kuin Maapallon eläinkuvastossa, mutta tietenkin väreissä. Se on Katie Scottin ja Jenny Broomin Eläinten sukupuu. Siinä piisaa kauneutta ja kummallisuuksia pienten ja isompienkin ihmeteltäväksi. Ahkeran tutkailun alla ovat erityisesti eri hailajien leuat. Ei olisi yhtään mukavaa joutua mokomien puristuksiin. Kirjonaamapöllönen, intiantähtikilpikonna ja gilalisko ovat myös suosittuja. Kirjan kustantaja on Nemo 2015. Kysy kirjastosta.

Ensi kertaa blogia kyydissä
Tämä on elämäni ensimmäinen itseaiheutettu blogi. Kiitos innostumisestani kuuluu Ainolle. Aino H. heitti haasteen vävyni Markuksen yllärisynttäreillä meidän keittiössä maaliskuun lopulla kuluvaa vuotta. "Sä kun teet niin hyvää ruokaa ja osaat kirjoittaakin." Olin taas tarjoilemassa kaikenlaisia Vaasan kassun koekeittiön tuotoksia pahaa-aavistamattomille vierailleni. Mukana pöydässä myös suosiota niittäneet gluteenittomat Myssypyörykät, joiden ohjeen saatan jonain päivänä livauttaa näille sivuille joidenkin kirjavinkkien ja filosofisten pohdintojen lomaan. Hyvää kannattaa odottaa, kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan.



Sukulaisia lenkillä.
Käveleviä gibboneja kirjasta Maapallon eläinkuvasto.