Ian McEwanin Pähkinänkuori (Otava 2016, käännös Juhani Lindholm) ei siis ole mielestäni jännitysromaani, vaikka siinä kehitelläänkin murhaa ja peitellään sitä. Se on kohdussa kasvavan jälkeläisen sivullisesta ja silti aina läsnäolevasta näkökulmasta filosofoitu muutaman päivän jakso äidin ja hänen rakastajansa elämästä. Rakastajan, joka on isän veli. Setä Claude ja äiti Trudy suunnittelevat isän päästämistä päiviltä myrkyttämällä ja onnistuvatkin siinä, jääden tosin kiinni lopussa. Pako ei onnistu, koska kommentaattorin ääni purkautuu ihmisten ilmoille juuri, kun karkumatka olisi käsillä. "Uskollinen nuorani, pelastusköysi joka ei onnistunut tappamaan minua, heittää äkisti henkensä kuten määrä olikin. Minä hengitän itse. Herkullista. Tässä neuvoni vastasyntyneille: älkää itkekö, katselkaa ympärillenne, maistelkaa ilmaa." Ian McEwan on lahjakas kirjailija, jolla on monia yhteiskunnallisia ja yksilöllisia ajatuksia herätteleviä teoksia. Pähkinänkuori on mielestäni täydellinen. Napakkaan kiteytetty, hienoa kieltä, huumoria, joka sivaltelee vakavia kysymyksiä. 200 sivua, joita ei malta käsistään päästää. Ja kiitos hienosta suomennoksesta huolellisine kieliasuineen.
https://otava.fi/kirjat/9789511310358/#.WTQW12RJY6g
Sitten on Joona Linna -niminen jepari, joka lusii Kumlassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta napsahtanutta kakkua. Ja ilman muuta vaarallisten vankien osastolla. Pian Joona kuitenkin kutsutaan auttamaan terroriaalloksi oletetun kostoretken selvittämisessä. Uskoisin että valtaosa nimimerkki Lars Keplerin Joona Linna -sarjan faneista nauttii Kaniininmetsästäjästä (Tammi 2017, käännös Kari Koski). Jännitystä piisaa: eniten jännitin sitä, kuinka juoni pysyy koossa loppuun saakka. Niin paljon on harhapolkuja ja juonen kannalta joutavia rönsyjä. Syyllinen on helppo arvata hyvissä ajoin ennen loppuneljännestä. Kirjan nimi viittaa erään luksuskoulun kerhorakennukseen ja murhasarjan hengennostattajana on (enpä sano mitään Dame Agathasta) englantilainen kaniloru: "Ten little rabbits, all dressed in white, Tried to go to Heaven..." Kirja on mukaansatempaava ja koukuttavakin, mutta siinä on mielestäni aivan liikaa väkivaltaa, erityisesti väkivaltaista seksiä, jopa laskelmallisuuteen asti. Pistää miettimään, myisikö kirja hyvin, jos siitä olisi karsittu pornokiemurat pois? Väkivaltaseksissä kierimistä on muuten nykyään muissakin ruotsalaisdekkareissa. Mistähän se johtuu? No, ymmärrän kyllä ettei Pukki Paratiisissa -meininki ja Ralle och Palle -kirmailut enää hetkauta ketään. (Oli se toista 1970-luvulla!) Joona Linna on melkein uskottava henkilö, mutta muut hahmot jäävät aika ontoiksi. Herää myös kysymys, kuinka kauan jaksamme innostua näistä omia teitään kulkevista, väärinymmärretyistä poliiseista, joille laki ei ole niinkuin sitä luetaan? Varmaan iäti, sillä heihin on mukava samaistua arjen armaudessa.
http://www.kirja.fi/kirja/lars-kepler/kaniininmetsastaja/9789513183363/
Lukeminen avaa silmät ja kehittää mieltä. Se rentouttaa ja auttaa löytämään uusia ja ihmeellisiä polkuja. Ja jos näköä haittaa, voi kuunnella. Kaikkea löydät suomalaisesta kirjastosta, joka on maailman paras! Aloita vaikka täältä: www.helmet.fi
Kaniinin kuva kirjasta Maapallon eläinkuvasto WSOY 1951
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti