Hiphurraa: enää puolitoista kuukautta vesibussin starttiin! Rajattoman riemun huumassa huomaan myös, että jostain etelän suunnalta lentelee näkymättömiä hiukkasia nimeltään lepän ja pähkinäpensaan siitepöly. Kevään merkkejä nekin. Nenä vuotaa ja kurkkua kutittaa, mutta huihai huolet hunningolle. Siemenluetteloja on tullut selailtua suurten suunnitelmien keralla, silmissä siintävät muhkeat tomaatit, uljaat sipulirivistöt, aurinkoisten aamujen satakielen kutsu... Ja hiljainen toive että viljelmävoro jättäisi tänä vuonna palstat rauhaan. Sitten voisikin istuttaa ruusun sadan vuoden takaisille murheellisille tapahtumille, jotka pyyhkäisivät julmalla tavalla yli linnoituksemme.
"Voi! Missä minä olen? Kuka minä olen? Tiedän vain että olen Gottlieb, isäni poika, veljeni veli, ja että olen menossa sotaan."
Kirjallisuus, tuo lukutaitoisen onnenkantamoinen, on taas tarjonnut parastaan mummille. Kuilu -
Pohjoismaista huippua, ehdottomasti. Minulle aivan uusi tuttavuus, norjalais-tanskalainen Kim Leine on suoltanut yli seitsemänsataa sivua sielunvievää sulateltavaa. Ja Katriina Huttusen suomennos hyväilee kielikorvaa. Noutaessani varauksen Suokin kirjastosta kauhistuin: taas tällainen tiiliskivi, vaikea luettava sängyssä ja sängyn laidalla. Mutta kirjahan vei mennessään. Tarina ei antanut mitään mahdollisuuksia perääntyä, kieltäytyä jatkamasta. Kuilu on kamala, järkyttävä, raadollinen, kylmäävä ja silti valloittava. Se on Gottliebin kaksosten kasvukertomus. Jumalan rakkaus, Gottlieb? Tarina alkaa Suomen kansalaissodasta, johon Kaj ja Ib osallistuvat ruotsalaisten kanssa pelastaakseen Suomen bolsevikeilta. Harhaluulot ja ihanteet karisevat nopeasti, sodan brutaalisuus muokkaa sielua, Tanskan lintukodossa turhautuneet nuorukaiset tutustuvat raakuuden ääniin, hajuihin, näkyihin. Kuilu on aistillisuutta, eikä se tässä kirjassa suinkaan aina tarkoita sensuellia ihanuutta.
 |
Ruotsin prikaatin kunniamerkki.
Kuva Raphael Saulus. |
Gottliebin kaksosten Suomen-seikkailu on unohtumatonta, jopa painajaismaista harjoitusta tulevalle, sillä pahempaahan on tiedossa, kuten historian kirjoissa lukee. Kotiuduttuaan kaksoset jatkavat elämäänsä toisistaan vieraantuneina. Ib valmistuu tohtoriksi ja osoittaa selkeitä psykopaatin taipumuksia nukutellessaan potilaita ja rakastajattaria ikiuneen. Kaj saa teologin paperit ja ryhtyy lehtimieheksi. Molemmilla on irtonaisia seksisuhteita, Ibillä myös samaan sukupuoleen, joka kuitenkin pitää salata, vaikka Tanskassa ollaankin. Naisilla, vaimoilla, ei ole helppoa näiden sankaripoikien kanssa.
Kuilu imaisee kaiken.
Kuilu paljastaa pienen ihmisen heikkoudet viileän lempeässä valossa. Se ei kaihda sodan ja natsivallan julmuuden kuvaamista ja painaa lukijan seinää vasten, teloituskomppanian eteen kysymään itseltään: mihin minä kallistuisin pakon ja vainon uhalla? Antaisinko rakkaani ilmi, jos ikävät nahkatakkiset epäihmiset uhakaisivat tappaa lapseni? Missä kulkee arkisen sankaruuden rajaviiva?
 |
| Kuva: https://alchetron.com/German-invasion-of-Denmark-(1940)#- |
Kaksoset syntyvät yhdessä, mutta kuolevat erikseen. Samana päivänä. Gestapon valvovan silmän alla. Lukijana mielessäni värjyi koko matkan epäilys: oliko Gottliebin perhe juutalainen? "Oletteko syönyt kaviaaria Stalinin kanssa? Oletteko juutalainen? Ovatko vanhempanne juutalaisia maahanmuuttajia? Olette juutalainen, ettekö olekin? Olette juutalainen vakooja! Tunnustakaa, olette juutalainen! En ole, Kaj vastaa. Joskus toivon että olisin. Ette voi sanoa noin. Jos tietäisitte millaista on olla juutalainen tämän päivän Saksassa, ette sanoisi noin. Ette edes laskisi leikkiä." Tämä oli ote kuulustelusta, jonka Gestapo toimitti yllätyshyökkäyksellä Kajn hotellihuoneeseen Leipzigissä. Kajlla oli kiihkeä rakkaussuhde Josephaan, joka oli juuri paljastettu juutalaiseksi. Josephaan, natsijuristin vaimoon. Kajn elämän suurin tragedia tulee olemaan Josephan saattaminen natsien käsiin. Petos. Petosta ei saa poispestyksi edes taistelu vastarintaliikkeessä.
 |
| Mikko, Jämsän lahtari? |
Julmaa tilastotiedettä.
Kuilu alkaa Suomen kansalaissodasta ja päättyy siihen. Lopussa kerrotaan myös se miksi ja miten suomalaisen taistelutoverin, Jämsän lahtari Mikon pääkallo kulkee Ibin mukana koko loppuelämän.
Ibin säälimättömän, lähes runoutta muistuttavan kliinisyyden takaa huokuu rakkaus kuolemaan, ikuinen ikävystymisen pelko. Sota on tilastotiedettä. "Sota on merkillinen asia, sanon Mikolle. Se on raakaa peliä, ihmisiä kuolee niin paljon että heidän hautaamisekseen on pakko käyttää koneita. Ja silti, sitten kun sota on loppunut ja katsotaan rintamaraportteja ja lukuja, niin käy ilmi että suurin osa, ainakin puolet, on edelleen elossa, jopa Tampereella. Ajattele että voi osallistua sellaiseen äärimmäiseen tapahtumaan, ja silti on yli viidenkymmenen prosentin mahdollisuus jäädä henkiin! Pakko ajatella ettei sota sittenkään ole tarpeeksi raaka! Rauhan aikana, Mikko hekottelee, kuolleisuus sen sijaan on sata prosenttia."
 |
Näsinlinnan vainajia.
Kuilun päähenkilöt osallistuivat Tampereen tapahtumiin 1918.
Kuva Pinterest, alkuperäinen Vapriikin museo. |
Ihmismielen pahuus on kuilu, joka nielee kaiken.
 |
| Peter de Hemmer Gudme, journalisti ja vastarintamies, Kaj G:n esikuva? |
Kim Leinen Kuilu sai alkunsa elokuvakäsikirjoituksesta, joka kertoo Tanskan suuresta sankarista, vastarintamies Peter de Hemmer Gudmesta. Taustatyön myötä aineisto vei kirjailijan mukanaan ja syntyi tämä tuleva klassikko. Teoksen lopussa valotetaan hiukan Kuilun syntyä.
Leinelta on aiemmin julkaistu Keltaisessa kirjastossa Ikuisuusvuonon profeetat 2014. Sen tilasin oitis Kuilun luettuani.
Leine, Kim: Kuilu (alkuteos Afgrunden 2015) upea suomennos Katriina Huttunen, Keltainen kirjasto 2018
http://keltainenkirjasto.fi/?s=leine
"Taskurapu kahdeksannessa polvessa!" kiekui tavallinen Tursas kun herkkuja himaan roudasi.
Maapallon eläinkuvasto WSOY 1951
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti