Valkosipuli, viina ja villit venyttelijät, minnekäs se seepra Suokista pääsisi.

On taas tuntunut ylevältä olla suokkilainen. Kuulua yhteisöön, jossa pannaan töpinäksi. Kerätään päivässä adressi täyteen, laaditaan kirjelmiä merkittäville tahoille, tutkitaan, punnitaan ja ollaan hallitusti tuohtuneita. Sillä johan pomppasi! Näiden maailmanperintölukaalien vuokria aiotaan korottaa kymmeniä prosentteja. Sellaistahan ei säyseänä katsele edes Kylmä-Kalle, suomenhevosesta nyt puhumattakaan. Syksyn hyytävissä viimoissa tarpova sateen pieksämä linnoituskansa ei ääneti niele ihan kaikkea, vaikka vastassa onkin suuri ja mahtava valtiovalta... 

Kuva Volker von Bonin 1955 / Finna

Suokkilaisuus voi mielikuvissa olla verhojen heiluttelua ja kylän raitin kyyläilyä, mutta oikeasti se on vilkasta turvaverkostoitumista ja hauskanpitoa porukalla. Ja meillähän kierrätetään muutakin kuin romppeita. Esimerkiksi turistivitsejä. Moni varmaan muistaa tarinan siitä, kun ulkosuokkilainen pikkukundi kysyi faijaltaan, miksi Noakin arkin ikkunoissa on verhot aivan kuin siellä asuisi joku... " Ei täällä kukaan asu, ne on vain siksi että näyttäisi siltä!" Näin suomalainen historiantuntija ehkä vuonna 2001. Olemme siis näyttelijöitä kotimaisessa elokuvassa. Ja maksammekin siitä.

Kirjallisuus rentouttaa, kun rahanmeno potuttaa

Eläimet eivät vuokria korottele, mutta niiden nimeen on liitetty pamfletti jos toinenkin - meillä suorastaan muutama kirjasarja. Tähän ilmiöön havahduin tutkaillessani kirjahyllyäni, josta löytyi Kurki, Kolibri, Korppi ja Seepra, Delfiinikin! Ja mitä ihanuuksia vielä: klassikoita joiden parissa murheet unohtuvat. Naukku Kasakan verta kyytipojaksi ja taas on kaikki ihan harasoo.

Korppi, Delfiini, Kurki ja Kolibri

Seepra-sarjan haltijalla on hyllyssään kaiken maailman tieto, meillä siitä ainoastaan muutama keittokirja. Aika lailla erilaisia ne ovat kuin nykyajan kuva- ja väri-iloittelevat makunystyröiden heruttelijat. Seepran voi kevyesti ottaa mukaan suokkilaisnaapurin gurmeetalkoisiin, ihan vaan rekvisiitaksi vaikka. 

Parhaillaan laseissamme kuplii kaupallisia bee-cee-sinkki-vitamiineja torjumaan pimeyden voimia ja flunssapöpöarmeijoita. Miksi ihmeessä? Seepra esiin ja todellinen bakteerintappaja työn alle! Ohje löytyy Markku Rautosen erinomaisesta teoksesta Valkosipuliherkut vuodelta 1978.

Valkosipuliviina

Avataan viinapullo. Tipautetaan siihen muutama kynsi, suljetaan.
Odotetaan muutama päivä. Nautitaan.

Markku Rautonen toteaa, että
"Alkoholipoliittisesti lienee tämä snapsilaji yksi kaikkein parhaista. Kokemus on osoittanut sen säilyvän kaapissa pitkään, vaikka vieraitakin kävisi..."
Omasta kokemuksesta voin kertoa, että bouquet säilyy kehossa useita päiviä karkottaen näin lähimaastosta kaikki taudinaiheuttajat.
(Pöykkypullon kuva Finna)

Toinen Seepra, Erik Haackin ja Timo T. Kaukosen Venäläinen keittokirja vuodelta 1970 neuvoo vegaanisen veriherkun, joka voisi hyvinkin syrjäyttää glögin - ainakin nimensä puolesta.

Kasakan veri (1 annos)

1/2 kkp voimakasta kahvia
1/2 kkp punaviiniä (Alkon no 704)
4 dl votkaa (Alkon no 32)
sokeria
Sekoita kahvi ja punaviini. Kuumenna ne kiehumapisteeseen, mutta älä anna kiehua. Lisää votka. Mausta juoma halutessasi sokerilla. Tarjoa.

Kuvitusta Kaukosen kirjaan.
kuvittaja tuntematon

 Nuo Alkon no -lisäykset ovat muuten kyseisessä reseptissä.

Seeprasarjan keittokirjojen kuvat ovat piirroksia, paitsi Rautosen valkosipulikirjassa, joka on suorastaan kuvaton..

Muistaakohan kukaan enää Timo T. Kaukosta?
Hänellä oli stadissa kolme venäläistä ravintolaa, Troikka, Kasakka ja Saslikki. Troikka oli ensimmäinen. Ja ruoka oli aivan erinomaisen hyvää. Meidän luokkamme nautti siellä vanhojen päivän pääaterian alkuvuonna 1970. Ikäväkseni totean, ettei arkistoista löydy vanhojen päivän kuvia. Muistikuvia kyllä.

"Päivä ilman jumppaa on kuin mummo vailla humppaa", kiekuu Rane ranteesta, kun olen istunut tekstieni ääressä aivan liian kauan. Pitkän istumisen selityksenä koneen temppuilut, joita on nyt riittänyt. Vaari vie sen hoitoon Ruoholahteen, josko se siitä vetreytyisi ellei sitten kaiveta hautaa...

Ranen kanssa hyötyliikkuessani löysin hyllystön pölyistä ikiliikkujan unelmasetin. Silmiä hivelevää mieskauneutta, lihaksiston pinkeyttä ja sulostuttavia liikeratoja autenttisin valokuvin. "Wahrheit und Klarheit auf dem Gebiete der Zimmergymnastik" suoraan 1900-luvun alkumetreiltä. Olen nyt skannaillut niitä kaikkien jumppakärpästen iloksi. Tämähän on selkeästi äijäjoogaa, jota rouvatkin rakastaisivat. Siitä vaan surisemaan!

"Vedä, vedä, kohta lähtee!" kiritti oranki frendiään, kun eläväksi ritsan kuulaksi rupesi.
Maapallon eläinkuvasto 1951