Löysin kuvakirjasta tupakkapiippukalan, Gunna Gisladottír!

Parahin lukijani. Pahoitteluni, että olet joutunut odottelemaan kuumia uutisiani yli kolme viikkoa. Ja mitä onkaan ehtinyt tapahtua siinä ajassa - olen ollut luova. Olen rakentanut valokuvaseinää. Siinähän saa mummo ajan vierähtämään, ja Rane raapii digitaalista kalustoaan sparrattavan huomion suuntautuessa muualle. Ei huolta: olen lenkkeillyt, taivutellut, loikkinut ja uinut ihan riittävästi. Rane*) nyt vaan on niin malttamaton. Alinomaan kinuamassa liikkeelle. Liike on ikuinen, sanotaan poliittiseksi luokiteltavassa 70-lukulaisessa laulelmassakin. Kuvaseinä on sitä paitsi melkein valmis, joten Rane pääsee pian kirittämään mummoa lumessa. Nastakengät naftaliinista ohoi! Tässä kuva kuvaseinästä. (Kuten sanassa lukee, niin keskeneräistä seinää ei tulisi näyttää lapsille eikä hulluille. Jos kuulut jompaan kumpaan kategoriaan, sulje silmäsi.) *) Rane=aktiivisuusranneke=ranneraineri.

Kirjallisuudesta ja Islannista

Ei niin suurta kuvaseinää, etteikö ehtisi lukemaan!

Pimeyden keskellä on dekkari poikineen valaissut polkujani.

Ikävä kyllä eräiden kohdalla jouduin jättämään homman kesken puhtaasti kieliopillisista syistä. Pilkunviilaaja, sanoisi ahne kustantaja.

Lilluessani Ranen kanssa Altaan lempeässä vedessä syysmyrskyn tikatessa jääneulasilla reikiä uimalakkiin muistan Reykjavikin rikintuoksuista uimalaa, Oi, siellä sai hetkessä heleän hipiän! Kuten suomalaisserkut, myös islantilaiset juovat viinaa - mutta olut se vasta maistuukin, varsinkin pimeänä. Oluen myynti oli nimittäin kiellettyä Islannissa vuoteen 1989 saakka. Seuraavassa kuvaparissa vasemmalla lyylin uusi syystyyli eli muotipäähine ja sen katsojalle järkytyksen ensiapu: kolme kovaa satujen saarilta. Kippis!

Kylmä on ku jääkarhun pe.. Ja sitten ne olalle vie!

Olen hiukan kallellani islantilaisiin dekkaristeihin. Arnaldurin synkät siveltimenvedot sysivät lukijan laavanharmaaseen depikseen ilman palauttavaa lääkitystä. Ja silti ne ovat upeita, inhimillisiä ja koukuttavia. Erlendur-sarja kannattaa aloittaa Rämeestä, joka julkaistiin suomeksi 2003. http://www.tornio.fi/ArnaldurIndridason

Islannin-reissusta löytyi todistekin: postikortti kuumilta lähteiltä.

Uusin tulokas on Islannissa asuva engelsmanni Quentin Bates. Rakkaus toi saarelle, niinhän se usein tekee, jopa joillekin suokkilaisille... Quentin Batesin päähenkilö, ylikonstaapeli ja yksinhuoltaja Gunna Gisladottír on raamikas, räväkkä, naisellinen ja äidillinen, periksiantamaton ja älykäs. Ei hentoinen, ei klassisella tavalla kauniskaan. Laxnessin maisemissa uinuvien pikkukylien verkkaiseen menoon tuudittautuneet poliisit päällikköineen saavat sutinaa kinttuihinsa, kun lama-Islannin karut kasvot paljastuvat. Batesin kirjat ruotivat armotta saarivaltion tuhoisaa talouskuplaa. Tuoreimmassa Batesissa se nousee erityisen selkeästi esiin. Batesin Islanti-dekkareita saa mukavasti kirjastoista, ensimmäinen suomennettu oli Kylmät käänteet joka ilmestyi Blue Moonilta vuonna 2014. "Syksy 2008. Finanssiviikinkien maailmanvalloitus alkaa kääntyä kohti katastrofia. Hvalvikin satamassa kelluu ruumis. Mies on ollut kapakkakierroksella Reykjavikissa, mutta päätynyt mereen yli sadan kilometrin päässä..."

http://www.bluemoon.fi/fi/kirjailijat/69-quent-bates

Islannista voi varsin kepeästi siirtyä Kanadaan, vaikka se kirpaiseekin Flavia de Lucea, joka

omien sanojensa mukaan karkoitetaan Bishop's Laceyn kylästä ja Buckshawin kartanosta Neiti Bodycoten tyttökouluun. Huolimatta siitä, että koulu on Flavian edesmenneen äidin Harrietin entinen opinahjo, kemisti-etsivämme ei ota sopeutuakseen. Kaikeksi onneksi hän saa kemian opetusta syytteestä vapautetulta myrkynkeittäjättäreltä. Tietenkin hän pääsee ratkaisemaan myös arvoituksia, tarkemmin sanottuna outoja katoamisia. Peltokanalinnut Fasaanipaistileipineen mainitaan, mutta oikeastaan kaikki alkaa takkahormista tipahtaneesta, lippuun kääritystä päättömästä ruumiista...
Olin jo hiukan alla päin edellisen Flavia de Lucen jälkeen, koska luulin että sarja päättyisi. Mutta ilo pienestä itkusta: tämä oli hauska ja nokkela jatko-osa. Eivät puitteetkaan ole hassummat. Hiukan oli turhaa ja häkellyttävää rönsyilyä, mutta suosittelen luettavaksi. Jollei nyt niin viimeistään jouluna.

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus, Bazar 2017, suomennos Maija Heikinheimo.

https://www.bazarkustannus.fi/kirja/nokisen-tomumajan-arvoitus/

"Tupakka- ja piippumiehissä on eräänlaista syvien vesien karismaa", 

tuumaili Kessu Kalanen aamu-uinnilla. 

Maapallon eläinkuvasto, WSOY 1951.