Vihdoinkin on keksitty pelastusrengas pakettiruuhkan purkuun! (Ja lopussa lukemista lahjaksi tai lainattavaksi.)

Korona kiihtyy koululla ja joulupostit uhkaavat mennä ruuhkan vuoksi kaukaisten kaupunginosien pakettiautomaatteihin. Mitä muuta armas suokkilainen enää kaipaakaan? Tietenkin aivan uuden tavan vastaanottaa postia - todella mobiilin, aalloilla keinahtelevan. Sellaisen lähetyksen sain vastaanottaa jokin aika sitten, kun innostuin virustorjunnan huumassa tilaamaan netistä tyylikkäitä kangasmaskeja. Oletin että näin pieni paketti tulee somasti kirjeessä postiluukusta. Myyjä pani palvelussa paremmaksi. Tuotteet toimitetaan oikein kotiin asti lähettifirman voimin. Hienoa, teoriassa. Mutta onko ketään kotona? Sanoivat soitelleensa, muttei oltu kotona. Uusi toimitusaika sovittiin. Kukaan ei tullut. Seurantanumero kertoi että lähetys olikin jo toimitettu perille. Ei näkynyt. Selvittelyä. Sähköposteja, outoja vastauksia. Ja löytyihän se lopulta! Paketti oli jätetty Suomenlinnan lautan autokannen pelastusrenkaaseen odottamaan noutoa.

Paketteja puretaan Areon koneesta joskus 1950-luvulla.
Kuva Ilmailulaitos

"Hyvä asiakkaamme, kiitos viestistäsi.
Näistä Suomenlinnan lähetyksistä kuljettaja soittaa vastaanottajalle, ja sopii millä lautalla lähetys tulee. Kuljettaja on eilen yrittänyt soittaa teille, ja laittanut myöskin tekstiviestin ilmoittamaasi puhelinnumeroon, jossa on ilmoittanut, että lähetys tulee 10.40 lautalla, ja lähetys löytyy pelastusrenkaasta. Olettehan yhteydessä, mikäli lähetystä ei löydy. Mukavaa torstaipäivän jatkoa!"

Posteljooni Martikainen Hertsikassa 1950-luvulla
Kuva Helsingin kaupunginmuseo

Paketti tuli kotiin, kiitos lauttahenkilökunnan ja vävyn.

Voisiko tämä uudenlainen postilokero olla kaivattu pelasturengas suokkilaisia ahdistavaan postisuman purkuun?

"Jännitystä sen olla pitää", sanoi tonttu kun pääsiäismunan jouluaattona avasi.

Joulu tulee joka tapauksessa, lautalla tai ei.

Lupasin kavereille koota listan mukavista kirjoista, jotka sopivat lahjaksi vaikkapa itselle. 

Tanskalaisen Jens Henrik Jensenin Oxen-trilogia on nyt kokonainen ja napakka kyytipoika joulupyhien suklaansulatukseen. Vauhdikkaan ja ajoittain oudon sarjan päähenkilönä heiluu erakoitunut Afganistanin sodan veteraani posttraumaattisine kärvistelyineen. Kaveriksi hän saa tiedusteluagentti Margareta Franckin, joka ei myöskään sivakoi ihan totuttuja latuja. Käänteitä piisaa ja välillä on raakuuttakin mutta silloin voi vaikka panna silmät kiinni niinkuin oikeassa elämässäkin tehdään toisinaan.

Kesällä on tulossa neljäs Oxen, jota odotellessa... www.wsoy.fi/kirjailija/jens-henrik-jensen

Runollinen ja naista kiehtova nimi tällä sanasepolla! Ja Hän on kuin Yö ja Päivä...

Saattaa kestää tovin ennenkuin pääsee näiden kirjojen Tukholman tunnelmiin. Sen verran löyhkääviä ja luotaantyöntäviä näkymiä on Natt och Dagilla meille tarjota. Pääroolissa sankaroi Ruotsinsalmen taistelussa haavoittunut käsipuoli Micke Cardell ja keuhkotautinen juristi Cecil Winge. Korruptoituneen pääkaupungin rikoksia ja muita hämäriä puuhia selvittelevä kaksikko ei ole kauneimmillaan itsekään. Luvassa hyytäviä ajankuvia Kustaa kolmannen ajalta. Glögiä menee.

www.johnnykniga.fi/kirja/niklas-natt-och-dag/1793/9789510433317

Kahlataan edelleen pohjoismaisilla rikosrämeillä. Islantilaiset dekkaristit kunnostautuvat suomalaiskansallisessa mielenmaisemamaalauksessa, voisi luulla että kaukaisella saarella asuu sukulaiskansa. Yrsan kirjat ovat hienoja mutta synkkiä, kuten arvata saattaa. Päähenkilönä tuiki tavallinen Huldar, joka ratkoo hyytäviä rikoksia yhdessä lastensuojelun Freyan kanssa. Aloitusosa, Perimä, julkaistiin suomeksi 2017. Neljäs osa, Syvyys, on tämän vuoden uutuus, enkä ole sitä vielä ehtinyt lukea. Taattua Yrsa-tasoa varmasti. Nämäkin rikostarinat kaipaavat pientä rohkaisunapanteria kuusen juurella, mutta kun alkuun pääsee niin antaa mennä vaan. Siis lukemista tarkoitan. https://otava.fi/kirjailijat/yrsa-sigurdardottir/

David Baldaccin Jouluksi kotiin saattaa löytyä kirjastosta tai divarista, kovakantisena tai pokkarina. Turhaan on tämä kirja jäänyt vähälle huomiolle. Juna juuttuu hankeen juuri kun pitäisi päästä joulunviettoon. Ja kuinka siinä sitten käykään... Lukemalla se selviää.

Joulu on somaa aikaa ikivanhojen dekkarikäännösten lukemiseen. Nimenomaan vanhahtavat tekstit tekevät niistä kiehtovia. Divareista löytyy jos omat hyllyt ovat muisto vain. Simeon Leen testamentissa Poirot antaa joulun viedä. Regina Raskin ja Miina Supisen jouluihmeet löytyvätkin aika läheltä: naisia koti-Suomesta. 

Joulu paranee lukemalla. 

Ja syömällä.

www.helmet.fi

www.antikvaari.fi

"Näätsä saman ku mä, näätsä? Suokin lautan reelingissä kungaa joku paketti!"
"Ai toi. Se on sitä uusinta postilogistiikkaa. Kelluva paketti."
Maapallon eläinkuvasto WSOY 1951

"Täällähän on jäniksiä kuin pienessä kylässä!" kiekui närkästynyt fasaani Komendantin puutarhassa.

Olipa outo kesä. Ei kiinalaisia linnoituksessa. Sen sijaan viljelijää vietiin kuin pässiä kaalimaan vartijana. Komendantin puutarhan valtasivat jänikset, fasaanit ja valkoposkihanhet. Viljelijä saattoi aamuvarhaisella, auringon juuri noustua, yllättää palstaltaan fasaaniemon pesueineen tutustumassa kasvimaan tarjontaan. "Lapsoset eikö olekin hurmaava tämä ihmisten tapa laittaa meitä varten näin upeita tarjoiluja tänne, katsokaa nyt noitakin auringonkukanversoja, ai että!" Ja tähän tapaan taisivat puputella myös hyväntuuliset teinijänikset ja itsensä tuoreravinnolla muhkeaan lihaan ahminut emo. 

Jänöjusseja itse teossa. Kuva Maapallon eläinkuvasto 1951.

Menetykset olivat raskaita. Useampi parsakaalin alku kohtasi loppunsa paremmissa suissa, samoin vahapavut ja mangoldit, eipä jäänyt lehtikaalistakaan mitään jäljelle. Ja niinkuin alussa mainitsin, auringonkukan versot tekivät kauppansa herkkupuffetissa. Sen pituinen kesä se? Olkoon menneeksi: tulihan muutama tomaatti, joitakin perunoita, pienehköjä sipuleita ja kaksi tulista retiisiä, kuusi kurkkua ja kolme kesäkurpitsaa. Ja kaksi pientä suurta kurpitsaa, valkosipulia, vattuja ja yrttejä, kehäkukkia, liljoja. Olen onnellinen puutarhuri. Aina vaan pääsee yllättämään se, että ensin kesä on liian kylmä, mutta aurinko paistaa, sitten on liian kuivaa ja lopulta sataa liikaa. Vaikeaa on, ymmärtäähän sen.

On se piknikkiä pidellyt!
Koronan ansiosta olemme perheen kesken istuskelleet tyttären ja vävyn kasvimaan kupeessa pöydän ääressä nauttien kahvista, leipomuksista ja satunnaisten matkailijoiden tarkastelusta. Onneksi tänä vuonna kävi vain 70000 turistia kuukaudessa 170000:n sijaan. 

Korona on varmasti muuttanut useimpien ihmisten tapaamiskäytäntöjä ja ehkä herätellyt uusia ideoita. Minunkin piknik-koristani löytyy tonnikalamuffinsseja, joita kehittelin Virtasalmen viljatuotteen savulohireseptistä. Jaloste syntyi, koska saatavilla oli vain tonnikalaa, jota terästin anjoviksella. (Resepti ehkä ensi kerralla.)

Äidit ja tyttäret, mitäpä siihen lisäämään

Alkusyksyn lukusadon herkkuihin kuuluvat Elizabeth Stroutin ja Joanne Harrisin tuoreet suomennokset.

Kumpainenkin on naiskirjallisuutta aidoimmillaan, raadollisia, inhimillisiä ja haikeita ihmisluonteen kuvauksia, joista ei jännittäviä käänteitä puutu. Molemmissa kirjoissa kuvataan pikkukaupunkieloa ja äidin osaan saumattomasti kuuluvaa luopumisen tuskaa.

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö, Keltainen kirjasto 2020, suomennos Marja Haapio

Stroutin ensimmäinen teos Amy and Isabelle julkaistiin jo vuonna 1998, vihdoinkin saamme sen suomennettuna. Kirja kuljettaa lukijaa Shirley Fallsin pikkukaupungissa, Uudessa Englannissa 1960-luvun lopulla. Eletään kenties kokonaisen vuosisadan kuuminta kesää, joka kiristää ihmisten hermot ääriasentoihin. Näennäisen sovinnaisessa yhteisössä on salaisuutensa, hankaluutensa ja ilman muuta juorunsa. Keskiössä Tehdas, jota johtaa Avery Clark. Johtaja työskentelee konttorissa alaisinaan pelkästään naisia - Paksu Bev, Lenore, Dottie... (He ovat kaikki pääosassa, miehillä on vain sivurooleja tässä kirjassa.) Kuumaa kesää edeltää surumielinen mysteerien kevät, kun pieni tyttö katoaa naapurikaupungista ja kouluun tulee matematiikan sijaisopettaja, parrakas herra Robertson. Mitä tapahtuukaan Robertsonin ja ujon Amyn välillä? Kuusitoistavuotiaan Amyn ja hänen yksihuoltajaäitinsä suhteet ovat monelle saman kokeneille äideille tuttuja. Ja juuri siksi niin riipaisevia. Strout kehittää näennäisen hitaalta tuntuvaa tarinaa pieninä puroina kohti järisyttäviä paljastuksia, murrosiän kivuliaita kokemuksia ja salaisuuksista vapautumisen riemuja, Pikkukaupungin tyttö on tarina piintyneistä kaavoista irtautumisesta ja läheisimmän ihmissuhteen haavoittuvuudesta ja vahvuudesta. Kaiken se kestää. 

http://keltainenkirjasto.fi/ajankohtaista/elizabeth-stroutin-uutuus-on-ilmestynyt/

Joanne Harris: Mansikkavaras, Otava 2020, suomennos Satu Leveelahti

Pieni suklaapuoti elää. Myös kuvitteellinen, sadunhohtoinen Lasnquenet-sous-Tannesin kylä on hengissä.
Kujilla tapaamme pitkän eron jälkeen vanhoja tuttuja, toki hiukan ikääntyneinä.
Suklaapuodin houkuttelevat tuoksut viipyilevät aukiolla, jossa puhkuvat muutosten tuulet, joista eivät kaikki tietenkään pidä. Kaikki alkaa floristi Narcissen kuolemasta. Kukkakauppa jää tyhjilleen ja sen tiloihin asettuu pelottavan salaperäinen Morgane Dubois, tatuointitaitelija. Hän houkuttaa myös suklaapuodin Vianne Rocherin kuopusta, Rosettea, joka on erilainen kuin muut ikäisensä ja siksi hauraampi. Narcisse on testamentannut Rosetelle pienen palan metsäänsä, jossa kasvaa mansikoita. Syy perintöön selviää tarinan aikana avautuvista, tuskallisista muistiinpanoista, jotka Narcisse jätti pappi Reynaudille. Äiti Vianne on juuri saattanut esikoisensa Anoukin matkalle aikuisuuteen, Pariisiin, poikaystävän luo. Nyt hän pelkää menettävänsä Rosetten, erityisen lapsensa naapurin Morganelle. Vianne muistaa Zozie de l'Alban, sydänten keräilijän ja on huolissaan. Monella kyläläisellä on pelkonsa. Pappi Reynaud kuulee niitä rippituolissa ja kantaa samalla omaa häpeäänsä. Narcissen muistiinpanot uhkaavat paljastaa hänet. Hän on siitä aivan varma! Suhteettoman suureksi käyneen häpeä loppukohtaus nähdään Rosetten ja hänen mielikuvitusystävänsä Bamin mansikkapaikassa. Ja loppuhan on onnellinen niinkuin Harrisilla aina. Kaiken se kestää.

Aah sitä suklaan tuoksua! https://otava.fi/kirjat/mansikkavaras/

"Hiiteen turvavälit, pidä kiinni, muuten me pudotaan!" komensi Pusi-karhu kaveriaan vihreällä oksalla.
Kuvassa pussikarhuja. Taustalla nimim. Huolestunut äiti. Maapallon eläinkuvasto, WSOY 1951

Hallan hyytäessä lue itsesi Intiaan, hikivirran hyökyessä suksi vaikka Taikatalveen!

Karanteenikevät tarjosi suokkilaisille ainutlaatuista herkkua: hiljaisuutta. Turistit ja koululaisryhmät pysyivät kotinurkillaan ja kaikenlaiset motorisoidut menopelit kentillä ja varikoilla. Pitkäaikaisasukas avasi silmänsä ja korvansa ammolleen ja aisti oman linnoituksensa uudella tavalla, odottamattomista kulmista.

Huhtikuuta. Nou tursists. Korona 2020.

Kun moni kaunis asia jää matkailuvyöryn alle, on ollut nautittava kokemus rakastua uudestaan vanhaan tuttuun Pohjolan Gibraltariin. Lintujen liverrys, aaltojen pauhu, kattopeltien kalina, etäältä kiertävä naapuri huiskuttaa. Huudellaan voinnit ja otetaan kantaa lautan turvaväleihin. Kuuleeko liikennelaitos? Liikennelaitos kuulee. Ihmeiden aika ei ole ohi. Mutta nyt on. Mummo huomaa ikäviä ärtyneisyyden merkkejä havaitessaan tuntemattomien henkilöiden lähestyvän. Turisteja ilman turvaväliä.

Niin päättyi ihmeiden kevät.
Malja muistollesi
sun rantas autius.

Leipäkokeilu no. 224. Gluteeniton limppu.

Koronakaranteenin aikana tuli liikuttua aamutuimaan, luettua, leivottua ja puuhattua palstalla.  

Ei niin, että olisin vielä seitsemääkymmentä ja siten ohjeistettu noudattamaan 

"pysy-kotona-vanha-huuhkaja" sääntöä, vaan erakkoilin pelkästään siitä riemusta 

ettei tarvinnut olla sosiaalinen. Saatoin olla ihan vapautuneesti oma introvertti itseni.

Komendantin rouvan tulppaanit. Ei ole myyrä vienyt. 

Kesäkirjojen kirkkain helmi on
Jenny Erpenbeckin Päivien loppu. Tammi, Keltainen kirjasto 2020.
Suomennos Jukka-Pekka Pajunen.

Kas tässä - koskettava kudelma yhden naisen vaihtoehtoisista elämänvaiheista. Kertomus siitä, kuinka kaikki onkin puhdasta sattumaa. Että pelastuu holokaustista jäädäkseen stalinismin jalkoihin. Tai pelastuu gulakista vain siksi että onnistuu olemaan ystävän luona visiitillä, kun yölliset noutajat kolkuttavat oveen. Vai kuoleeko hän sittenkin vankileirillä vaiko juhlittuna sankarina DDR:ssä? Jo aiemmassa romaanissaan Mennä, meni, mennyt Erpenbeck piirsi tarkkaa viivaa historian ja nykypäivän yhtäläisyyksistä, vainoista, pakolaisuudesta ja ulkopuolisuudesta. Hänen kirjoistaan löytää oman raadollisen itsensä, mutta myös pienen toivon pilkahduksen.

Päivien loppu alkaa päivien alusta eli vuodesta 1902 Itävalta-Unkarista, kylästä jota ei enää kartalta löydy. Jos löytyisi niin millainen historia meillä olisikaan ollut?
https://www.tammi.fi/kirja/jenny-erpenbeck/paivien-loppu9789520412470


Joko olet tutustunut arkeologi Ruth Gallowayhin? 

Elly Griffithsin dekkareissa seikkaillaan Norfolkissa Brittein saarilla. Historiallisten kaivausten liepeillä kukoistavat ihmissuhdedraamat ja rikolliset vehkeilyt. Eivätkä kaikki vainajatkaan ole aivan muinaisia.

Tämä sarja sopii lukijalle, joka vieroksuu väkivallalla mässäilyä. Ruth Galloway on tuiki tavallinen keski-ikäinen yksinhuoltajaäiti, jolla on lapsi... Erään poliisivoimiin kuuluvan ukkomiehen kanssa. Kysyttynä rikosarkeologina Ruthilla riittää vientiä ja luentoja, mutta onneksi ystävät auttavat, joista eräät ovat omien sanojensa mukaan druideja. Ensimmäinen suomennettu kirja oli Risteyskohdat 2017.

Tuoreimmat Ruth Galloway -dekkarit.
Siniviittainen nainen on vasta painossa eli ilmestyy syksymmällä.

Lisää Ruth Galloway -sarjasta:
http://dekkarinetti.tornio.fi/index.php?p=GriffithsElly
https://www.tammi.fi/kirjailija/elly-griffiths

Tervetuloa Perveen Mistry!
Rey Shimuran ystäville on nyt tarjolla maukkaita ja sopivan kepeitä Intian ihmeitä. Sujata Massey on aloittanut uuden sarjan Perveen Mistryn tutkimuksista 1920-luvun Bombayssa.

Bombay 1920. Old Indian Photos.

Oxfordissa opiskellut, Perveen työskentelee isänsä asianajotoimistossa ja joutuu pian huomaamaan, että kovin harvat ovet avautuvat naisille. Tarmokkaasti Perveen lähtee edistämään naisten asiaa ja raivaamaan tietään vanhoillisissa kastijakoon nojautuvissa piireissä. Ensimmäisessä kirjassa, Murha Bombayssa, pysytään lähikortteilessa ja avataan Perveenin elämän solmukohtia, muun muassa pieleen mennyttä avioliittoa, joka näyttää peruuttamattomalta.

Toisessa osassa matkataan kauemmas Satapuriin ja ylhäisön palatsin salaisuuksiin. Oudot sattumat vievät vaaroihin, joista ei outoja käänteitä puutu-

Sujata Massey: Murha Bombayssa, 2019 ja Satapurin jalokivi, 2020, 
Gummerus, suomennos Maija Heikinheimo
https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512413126/murha-bombayssa/
https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512416578/satapurin-jalokivi/

Aina yhtä palkitsevat kotimaiset kannattaa lukea riippukeinussa tai 
pimeänä elokuun yönä.
Sankarit ovat jo useimmille tuttuja eli Takamäki, Koskinen ja Björk.

Takamäelle ja Koskiselle vahva suositus vaikka ovatkin hiukan ahdistavia.
Kalle Björkin uusimmat vaiheet ovat vasta lukujonossa.
Niin paljon on kaikkea kiinnostavaa...

Kun helteet painavat päälle ja kaikki vaatteet on hikoiltu läpimäriksi, on parasta laittaa kuulokkeet korviin ja siirtyä lumoavaan Taikatalveen Tytti Paavolaisen mukana.
Ah, niin viilentävää ja rauhoittavaa!
Tove Janssonin Taikatalven voit hankkia vaikka täältä: https://kirja.elisa.fi/aanikirja/taikatalvi

Mummo pienenä Hämeenlinnan
mummulan keittiön portailla.
Hiukset 1950-luvun trendiä.
Mekko systerin tai serkun vanha.
Kesä ja jasmiinien ja viinimarjojen tuoksu.
Jonkin matkan päässä vanha hautuumaa
ja Suomen kasarmi.

Tohtori olisi rokottanut jos olisi ehtinyt. Mutta olisiko hän osannut?

Lääkäriaikaa odotellessa
saattaa parta kasvaa pahoillekin.
FINNA

Tuli käytyä lääkärissä.
Ajan saaminen kyllä otti aikansa.
Helsingissä on tapana, että asiakas soittaa terveysasemalle, tilaa takaisinsoiton, hoitaja soittaa, asiakas kertoo ajantarpeestaan, ja hoitaja katsoo ovatko "listat" tulleet. "Listat tulivat ja täyttyivät. Jos vaikka soitat uudestaan loppuviikosta." -Toki. Soitetaan loppuviikosta. "Ei ole listoja. Josko soittaisit taas alkuviikosta." -Toki. Soitan alkuviikosta. "Tohtori ei ole vielä laittanut listoja. Soitatko huomenna?" -Toki. Huomenna sitten. Sama pilkintä jatkuu kunnes nappaa! Sinnikästä soittajaa terkkari rakastaa.

Labrassa tuli käytyä ja kuuden viikon kuluttua varauksesta oli h-hetki. Lääkäri otti vastaan ajallaan. Vaan eipä aikaakaan, kun tajusin tulleeni ohitetuksi. Hoksasin ykskaks, ettei lääkäri pitänyt tärkeänä sanomisiani. Hän kun oli syventynyt kommentoimaan koetuloksia ja pohtimaan sitä kuinka saisin laskettua pahaa kolesterolia 2,8:sta 2,4:ään, ja kuittasi oireeni ja epäilykseni toteamalla että "ei kaikkea voi laittaa kilpirauhasen syyksi". Mistä oudot oireet johtuivat ei sitten enää kiinnostanutkaan. Aika taisi loppua. Lähdin vastaanotolta yhtä tietämättömänä kuin olin sinne mennytkin.

Lääkäri kuuntelee potilasta. (Sellaistakin tapahtuu.)
Volker von Bonin 1960 FINNA

Samainen tohtori suostui viime vuonna pienellä puskemisella tutkimaan tarkemmin sekä kilpirauhasen että rautavarannot. Molemmat olivat päin prinkkalaa. Rautaa kehiin ja hormoonit hyrräämään. Mutta antoiko lääkäri tietoa kilpirauhasen vajaatoiminnasta, kysyikö hän oireistani, ohjasiko hoitajalle? Ei. Kaikki tieto on hankittu ihan itse Kilpirauhasliiton sivuilta ja lääketieteellisiä artikkeleja selaten. Aika suuri määrä outoja tuntemuksia sai selityksensä. Olo on nyt aivan erilainen kuin vuosi sitten, jolloin en välillä muistanut mitä olin juuri sanonut, pulssi hidastui niin että taju oli miltei kankahalla ja muuta mukavaa.

Sairaalavuode. Designia vuodelta 1951. Mainos.
Tässä kelpaisi lepuuttaa ja tulla kuunnelluksi.

Ajasta puheen ollen.
Koetulosten avaaminen onnistuu usein sähköisestikin, jolloin vastaanottoajan voi käyttää siihen mitä varten kasvokkain kohtaamiset ovat: asiakkaan kuuntelemiseen. Nyt lääkäri perusteli kiireellä sitä, ettei voinut antaa influenssarokotusta, vaikka ajanvarauksessa toisin luvattiin. Onneksi onnettoman vastaanoton jälkeen tavoittamani terveydenhoitaja oli joustava ja rokotti ilman ajanvarausta. (Ensimmäiset vapaat rokotusajat olisivat olleet kahden viikon kuluttua.)

Toisaalta. 
Sata vuotta sitten tohtori olisi saattanut hyvinkin tarjota mummolle Herran sanaa ja hauteita hysteriaan. Vai kuinka Mirjam Drifva?

Kirjasuosituksia ilman ajanvarausta

Ari Räty jatkaa Tulikoneessa Hagmanin ja Eskelisen kommelluksia koston kiemuroissa koruttomaan loppuratkaisuun saakka. Juonen käänteissä piipahdetaan Espanjassa saakka. Armenialaisten kynsistä kun ei noin vain selvitä.
https://www.tammi.fi/kirja/ari-raty/tulikone/9789520404154

Timo Saarron Kivikalmisto kuvaa Suomen syntyvuosien elämää ansiokkaasti ja koukuttavasti. Keskeinen hahmo, miliisi Leo Waara vapautuu Viaporin vankileiriltä ja kohtalokas horrossaarnaaja Mirjam Drifva pistää jälleen miesten päät pyörälle. Koko sarja on lukemisen arvoinen ja mahtuu hyvin lahjapakettiin: Kuoleman kuukausi 2017, Kevään varjo 2018.
https://www.karisto.fi/sivu/tuote/kivikalmisto/2522592

Virpi Hämeen-Anttilan  Kirkkopuiston rakastavaisissa seikkailee tuttu Kalle Björk. Vanhan kirkon puistosta löytyy kuollut nuoripari. Murhan tutkimus vie Björkin pääkaupungin salaisimpiin kabinetteihin ja vaarallisiin käänteisiin.
https://otava.fi/kirjat/kirkkopuiston-rakastavaiset/

Leppoisia jouludekkareita ovat Louise Pennyn Three Pines -nimisen idyllisen maalaiskylän dramaattisista käänteistä kertovat kirjat, joita voi nyt lukea uusina suomennoksina.
https://www.bazarkustannus.fi/kirjailijat/louise-penny/

Alan Bradleyn Flavia de Luce jaksaa ihastuttaa. Kuolon kultaiset kiehkurat on jo kymmenes osa.
https://www.bazarkustannus.fi/kirja/kuolon-kultaiset-kiehkurat-2/

Reykjavikin murtomies on kaamoslukemista harmaimmillaan. Islantilaistunut engelsmanni Quentin Bates on luonut sympaattisen Gunna-poliisin, joka kahlaa rikollisuuden sameissa vesissä Reykjavikissa. Salaperäinen murtosarja alkaa purkautua vakavampien rikosten myötä. Batesia kannattaa odottaa!
http://www.bluemoon.fi/reykjavikin-murtomies/

Peter Jamesin Roy Grace tutkii kuolettavia nettideittihuijauksia uusimmassa dekkarissaan Kuolema vaanii verkossa. Tässä osassa brightonilainen päähenkilö saa houkuttelevan tarjouksen pääkaupungista.
http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1541

Ryan Gattisin Vihan kadut ei ole varsinaista jouluyön rakkauslukemistoa mutta kannattaa se silti lukea. Se on raportti vihan kyllästämästä Los Angelesista, poliisiväkivallasta ja sen salaamisesta.
https://like.fi/kirjat/vihan-kadut-p/http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1541

Muista myös nämä: Soili Pohjalaisen Valuvika, Peter Hoegin Sinun silmiesi kautta, Irja Sinivaaran Tuulen alla ja Heidi Könkään Mirjami.

Apple Macin kottaraispöntön esikuva? 
Kuva: Design for leisure 1951, 
artikkeli Design in the Festival -lehdessä.

"Ihan ku Suokkiin tulis", raportoi toimittaja, kun Mellunmäessä metrosta poistui. "Laiturikin löytyy, vaikka Suokissa on kyllä isompi!"

Kateus on kaupallisen median karkkia. Iltapäivälehtien vakioherkku, joka kuuluu nykyään myös Hesarin valikoimaan. Koska pääkaupungin kohtuuttomaan vuokratasoon ei uskalleta puuttua, otetaan hampaisiin Helsingin kaupunki ja Suomen valtio. Niiden mainostuloilla kun ei lehteä paineta.

Suomenlinnan laiturilla. Kovasti on jonoa talviaamuna 1956.
Kuva Volker von Bonin, FINNA.

Koska julkisella vallalla on yksityisiä bisneksiä kohtuullisemmat vuokrat, on helppo lähteä lööppimään lukijoita tyyliin "ökyrikas serkun kaima asuu Hekan vuokra-asunnossa", "Masa ja Reiska keinottelivat itselleen kaupungin kämpän Skattalta", "suokkilaiset asuvat halvemmalla kuin mellunmäkeläiset". Eipä siinä kovinkaan montaa liioiteltua ja taustoja selvittämätöntä puffia tarvita kun kateellisten sekakuoro jo hoilaa: "Ihan väärin! Epistä! Me ei aleta!" Näin saadaan oikeat lukijat sanan ääreen siunailemaan veronmaksajien varojen väärinkäyttöä. Taas ovat viskaalit jakaneet halpoja kämppiä kavereilleen pöydän alta.
https://www.hs.fi/paivanlehti/21102019/art-2000006279424.html

Syksyinen maksaruoho
Komendantin puutarhassa.

Suokki ja Mellunmäki, parasta nelostasoa?
Suomenlinnan hoitokunta on ottanut vuokratason määrittelyssä keinotekoiseksi vertailukohdaksi ns. nelosalueen kuten Mellunmäen vuokrat. Kun vertailuja tehdään ja kateutta ruokitaan kertomalla, että huolimatta yhteisestä nelostasosta suokkilainen asuu halvemmalla, kenties leveämminkin ja soman yhteisöllisesti Unescon maailmanperintö fikassa, niin ei ole ihme jos Kontulan naapurissa hermostutaan.

Totta kai mellunmäkeläistä potuttaa, kun suokkilainen saa joka kesä passata takapihoillaan Kauppatorilta eksyneitä kännisiä lajitovereitaan ja miljoonapäistä turistilaumaa ja yrittää samalla tähdätä oikeaan lauttaan, joka kuitenkin lähtee täpötäynnä ennen aikojaan, ja tietenkin unohtaa että talvisin iltakahdeksan ja yhdeksän välillä lautta-aikataulussa on tunnin väli. M.A. Nummista siteeraten: Saataispa äkkiä metro! (Minä ja vakituiseni https://www.youtube.com/watch?v=UwZBfXDcwdE )

Talviaamu. Itse olen kuvannut.

Tarvitsenko Hesaria?
Hesari nyppii närviä aika ajoin. Me peruimme paperilehden tilauksen, koska jakelu pätki viikoittain. Nyt luetaan pädiltä, eikä se tietenkään tunnu samalta kun ei pääse kantamaan kilokaupalla jätepaperia kierrätyslaatikkoon. Olen miettinyt mitä saan Hesarista. Teen miniristikon, vastaan kymmeneen kysymykseen, luen jonkin kolumnin ja pääuutiset sekä Ruokatorstain, joka sekin on jotenkin valjuuntunut tai sitten on mummo ikääntynyt. Voisinko jopa olla ilman Hesaria? Ehkä.

Kirjoja ilman en voi olla, vaikka moni niistäkin jää kesken kun ei vaan vedä, koukuta tai avaudu.

Suosittelen syysankeuteen Peter Høegia, Heidi Köngästä ja Quentin Batesia. Todellisuus kylmää kaikissa mutta kukaan ei ole kateellinen suokkilaisille.

Heidi Köngäs, Mirjami, Otava 2019.
Sandran suvun tarina jatkuu. Nyt ollaan ankeissa ajoissa, sodassa, jonka luultiin loppuvan muutamassa viikossa. Kolmessa sodassa, jos lasketaan Lapin sota vielä erikseen. Näistä myllerryksistä ei haavoitta selvitä, jos edes selvitään. Keskellä kauhuja kukkii rakkaus, ja perheen tuki osoittautuu mittaamattoman arvokkaaksi, kun joudutaan pääkaupungista evakkoon ja ruokaa on niukasti. 19-vuotias Mirjami työskentelee Mäntän keskustassa ompelijattarena ja rakastuu tulisesti ohikulkumatkalla olleeseen solttuun. Vaarallinen suhde on jo siitäkin syystä että pojalle puhkeaa tuberkuloosi. Mirjami on Sandran tyttärien Annikin, Soilin ja Mirjamin tarina. Tarina siitä millaiseksi sota muokkaa nuorta ihmistä ja miltä tuntuu kuin rauha viimein koittaa. Vai koittaako?
Köngäs kirjoittaa ihmisistään lämmöll' ja ymmärtäen. Kieli on soljuvaa, eikä tarinaa malta jättää käsistään. Odottelen jatkoa, ehkä saamme vielä? https://otava.fi/kirjat/mirjami/

Peter Høeg, Sinun silmiesi kautta, Tammen keltainen kirjasto 2019, suomennos Sanna Manninen

Syksy.
Auringonkukka ilman säteitä.

Høeg on tapansa mukaan hämmentävä. Jouduin kertomuksen pauloihin heti ensimmäiseltä aukeamalta ja lopussa en oikein ollut varma, pidinkö, nautinko, jouduinko sfääreihin vai olinko vain ulkopuolinen tarkkailija. Sillä aika lailla kirjassa on kyse tarkkailusta, ulkopuolisuudesta ja ihmisen rajattomasta vallanhalusta, halusta päästä toisen ihmisen pään sisään. Toisen katseen kautta sukelletaan tuntemattomaan mielenmaisemaan neurotieteellisessä laboratoriossa. Laboratoriossa, joka palvelee valtion salaisimpia päämääriä. Siellä kertoja sukeltaa lapsuudentoverinsa kanssa muistoihin, kipeisiin ja kauniisiin. Mutta ovatko muistot totta vai kertomusta, mikä on todellinen todellisuus? Kirja antaa monia hienoja ahaa-elämyksiä, mutta en kylläkään suosittele sitä masentuneille. https://www.tammi.fi/kirja/peter-hoeg/sinun-silmiesi-kautta/9789520406943

Quentin Bates, Reykjavikin murtomies, Blue moon 2019, 
suomennos Raimo Salokangas
Olin onnellinen kun sain taas lukea lempidekkaristiani Batesia ja elellä Gunnan uusimpia vaiheita.
Aiempien Gunna-dekkarien tapaan tämäkin on islantilaista mielenlaatua harmaimmillaan. Jos olet lukenut Arnladuria, niin tässä samaan kaliiberia. Roiston osassa häärii Orri Björnsson, huomaamaton ja taitava murtomies, jota poliisi on yrittänyt saada kiinni jo kuukausia. Orrin kompastuskiveksi muodostuu kiinteistöbisneksillä rumia temppuja tehnyt kopla ja heihin liittyvät hämärät kuolemat.
Gunna saa harmaita hiuksia myös poikansa naissotkuista. Ja lopussa niitä taitaa tulla vielä lisää.
http://www.bluemoon.fi/reykjavikin-murtomies/

"Meinasin lähteä Linnabaariin*) Viiniä ja virkkausta -istujaisiin mutta sitten muistinkin että mullahan on akupunktioneulat lärvissä!" kertoili Suokin-mummo Mellumäen-serkulleen seiskan spårassa.

Siilikala, Tetrodon
Maapallon eläinkuvasto WSOY 1951

*)
Linnabaari, suokkilaisten kohtaamispaikka, jossa järjestetään muun muassa virkkaustapaamisia, tietovisailuja, lavataidetta ja konsertteja. Saa sieltä virvokkeitakin. Heti siinä sotamuseon kyljessä. Ennen tykkiä vasemmalla.
Tiskin takana Mikko, Viljami, Ruusa ja Aarni.

Niljakas lavakaulushalaaja herättää kukkaiskansan piilevät etanankatkaisuhimot

Limainen soluttautuja, Arion vulgaris eli espanjansiruetana, on voittanut Pohjolan Gibraltarin horjumattomat muurit ja etenee nyt 50 metriä yössä halki linnoituksen jättäen jälkeensä hävitystä ja munapiiloja. Etanahälytys leviää. Vulgääri nuljaska on nähty jo Tallinmäellä vain yöjalan päässä Komendantista! Someraivon riivaamat viljelijät ryntäävät muovipusseineen syynäämään palstojaan ja lavakauluksiaan - vieras kun viihtyy puun kyljessä. Missä piileskelevät sadat ja tuhannet munat? Ollaan kuin korppikotkat, pieninkään poikkeama ei jää huomaamatta. Paksut köllykät tapetaan kylmästi ja viedään keräyssankoon. Nips naps niska poikki!

Espanjansiruetana eli Arion vulgaris

Espanjansiruetana on todellinen vitsaus, jota ilman olisimme mieluusti elelleet täällä lintukodossamme. Meillä on jo miljoona muuta vitsausta. Kaikkihan tietävät keitä ne ovat.

Etana, etana, näytähän sarves
ihan jossain muualla.

Arion vulgaris saapui Pohjolaan mukavasti viattoman näköisessä kasvipaakussa tai kenties rekka- auton renkaissa viilettäen. Jopa 15-senttiseksi kasvava rosvo auttaa rakastamaan liki harmittomia ukkoetanoita, jotka vain vähän verottavat salaattikantaamme. Tappajaetana on sietämättömän itsepintainen nilviäinen. Kaksineuvoisena se on mahtava munantuottaja - sekä naaras että koiras munii minkä ehtii. Munat talvehtivat maan kätköissä ja vuosi vuodelta pötköpopulaa on entistä enemmän. Kaikki minkä haluaisi kasvavan on vaarassa. Ja sehän ei käy päinsä. Ei edes kuolleen kukkakaalini yli. Taistelu alkakoon, Komendantti.

Lisätietoa tappajaetanasta: https://www.vieraslajit.fi/lajit/MX.52801/show

Viattomuuden aikaan, juuri ennen petollisen lavakaulushalaajan hyökkäystä

Kesä meni ja Putin myös, onneksi kirjat jäivät

Presidentit vertailivat veneitään ja sulkivat osan linnoituksesta.
Sellaista sattuu kun mies on pieni ja läänitys suuri.
Suokkilaisillehan 21.8. tapahtunut vierailu soi tervetullutta vaihtelua siksi, että siellä missä sai liikkua oli ylen rauhallista. Ja kukapa sitä nyt Kauppatorilla olisi halunnut käydäkään. Ehtihän sitä töihin vaikka joutuikin kiertämään puoli stadia.

Kesän kirja-anti oli yllättävän laimea. Muutamia nautittavia löytöjä kuitenkin oli!

Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt on puhutteleva kertomus sukupolvien kohtaamisesta keskellä Euroopan maahanmuuttokriisiä. Eläköitynyt berliiniläisprofessori tutustuu ahdingossa eläviin pakolaisiin ja ryhtyy ajamaan heidän asioitaan. Mennyt ja nykyisyys kohtaavat ja herättävät arkaluonteisia kysymyksiä hyvinvointivaltion kansalaisista.

Jenny Erpenbeck, Mennä, meni, mennyt, Keltainen kirjasto, Tammi 2019, suomennos Jukka-Pekka Pajunen, https://www.tammi.fi/kirja/jenny-erpenbeck/menna-meni-mennyt/9789520404987

Adamsbergia odottelin, mutta uusin Fred Vargas -suomennos kuuluukin Kolme evankelistaa -sarjaan.

Koska luin aiemmat sarjan kirjat kauan sitten, en tietenkään muista niistä juuri mitään muuta kuin sen, että hauskoja olivat. Niin oli tämäkin vaikka alussa oli koukeroista menoa. Lisäksi hiukan hämäsi se että sarjan kirjat ovat nyt ilmestyneet epäjärjestyksessä.

Muistoksi käynnistäsi -kirjassa eläköitynyt jepari Louis Kehlweiler harrastaa joutilaisuuttaan tarkkailuhommia. Siinä sitten löydetäänkin koiran jätös, josta kehkeytyy monipolvinen ja juonikas tapahtumasarja, joka vie sankarin apureineen (ne evankelistat) bretagnelaiseen pikkukylään. Loppua kohden oikein palkitsevaa luettavaa, sanoisin.

Fred Vargas, Muistoksi käynnistäsi, Gummerus 2019, suomennos Marja Luoma

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512414673/muistoksi-kaynnistasi/

"Rakkaat veljet Bakkuksessa, laulu laulakaa: munaa!"
hoilasi Viinimäkietana Virtasen nuotilla*
Yläkerhon pihalla uutta polvea tuottaessaan.

*Viinamäen virsi, sanat A. Hellaakoski, sävel Timo Virtanen

Kuva
Maapallon eläinkuvasto, WSOY 1951

Kauppa kiinni ja posti steissillä. Esimakua tulevaisuuden hämäristä Helsingin kaupunginosa numero 19?

Suomenlinnan ainoa kauppa on nyt kiinni.
Sama kauppa, joka vastikään vaihtoi paikkaa ja muuttui Siwasta Kiwaksi. Jos linnakkeessa tulee äkillinen tarve piipahtaa lähikaupassa tai postissa odottelee paketti, on matkustettava lautalla mantereelle. Onneksi kyse on vain remontista. Kauppias paikannee kolmen viikon tauon hövelisti avajaiskahveilla.

Muualla pääkaupungissa kaupan sulkeminen ei herättäisi tunteita. Asiakas vaan astelisi tyynesti naapuripuodin ovesta sisään. Suokkilaisilla ei ole tätä mahdollisuutta - toisin kuin vanhaan hyvän aikaan kun oli vielä sekä Elanto että Hokki ja postitoimisto. Postitoimistosta saattoi nostaa postisäästökirjalla rahaa samalla kun nouti postimyyntikuvastosta tilaamiaan tuotteita.

Suokin Hokki 1970 Simo Ristan kuvaamana. Finna

Valitus seis: ollaanhan me saatu muutakin kuin tyhjää kauppakassia! Espan K-Marketin verkkokauppaan tilaus vetämään ja kauppias kuljettaa tilaukset kotiin koko remontin ajan, kiitos Suomenlinnaseuran aktiivisuuden. Nyt kyllä yksi jos toinenkin sisäistää kuljetusten lyömättömyyden meidän kivikkoisella haja-asutusalueellamme. Jospa nuori kauppiaspariskunta siirtyisi nykyaikaan ja avaisi verkkokaupan?

Kotiinkuljetus sinänsä ei ole uutta tällä saralla Suokissakaan. Muutama vuosi sitten nautimme jonkin aikaa Kauppahalli24:n palvelusta, ja kauan ennen Maailmanperintöstatusta roudasivat kilpailevat osuuskaupat ostoksia kotiin. Silloin kun vielä perheillä oli kaupassa tili ja kaupan täti tunsi kaikki kylän kakarat nimeltä.

Kylän koltiaisia Elannon kulmilla 1955. Volker v. Bonin Finna.

Pääsiäinen tulee ja kauppa on kiinni. Mitä tehdä? Tehdään niinkuin aina ennenkin: käydään kaupungilla, josta saa kaikki ihanat herkut ja viinit myös. Perävaunu matkaan ja Lidliin, S-markettiin ja Hakaniemen halliin. Helppoa melkein tervejalkaiselle eläkeläiselle, mutta miten on muiden laita? Aika haasteellista vaikkapa Suokissa asuvalle ja työskentelevälle lapsiperheelliselle.

(Jotkut väittävät että kauppa on pystyssä vain turistien ansiosta, että reilut 800 asukasta ja muutama sata duunaria eivät riitä. Siinäpä pohdittavaa. Millainen tulevaisuus on suokkilaisilla, kun meidän olemassaoloamme tutkaillaan vain turismin lieveilmiönä? )

Kevät saa, kilppari jarruttaa

Tällä mummolla on alkuvuosi vierähtänyt hormonikokeilun parissa. Kilpirauhanen nimittäin päätti lyödä hihnat kiinni. Pitkään ehdinkin tuskailla, josko oudot tuntemukset ja hidastukset johtuisivat vakaasti etenevästä mummoutumisesta. Helpotuksen huokaus: vielä on kesää jäljellä. Kyseessä ei olekaan mikään egokatastrofi, vaan sangen yleinen vaiva yli kuusikymppisten ikäneitoluokassa. Siispä styroksia huuleen ja baanalle! Kilpirauhasasiaa täällä:
https://kilpirauhasliitto.fi/kilpirauhassairaudet/vajaatoiminta/

Kevät ja hormonihoito herättävät sisäisen kokkailu- ja istutuskokeilijan. Leivonnassa on meneillään "gluteeniton hapantaikina". Aika näyttää kuinka käy ja jaksaako käydä. Teff-tattari-juuri porisee kyllä somasti, mutta leivät ovat toistaiseksi jättäneet runsaasti toivomisen varaa. Jos joskus vielä onnistun, saatan vilauttaa ohjeitakin. Juuriohjeita on verkossa runsaasti. Periaatteessa sama menetelmä kuin ruisjauhoilla, mutta nyt valitaan esimerkiksi tattari- tai teffjauho.
Tässä yksi linkki:  http://vesiperhonen.blogspot.com/2016/01/vaalea-leipa-juuri.html

Keväistä optimismia ikkunalaudalla. Tomaatteja tuloo!

Kuva Otava.fi

Markus Falk lupaa paljon, muttei ole ihan vielä antanut

Varovasti kannattaa tutustua nimimerkin Markus Falk kahteen dekkariin, Profeetan soturit (Otava 2018) ja Aleppon kirjuri (Otava 2019). Seikkailut pyörivät lähi-idän historian ja korvaamattomien kulttuuriaarteiden liepeillä Euroopassa ja sen kaukaisilla laidoilla, sankareina italialainen tutkija Carla Conti ja hänen suomalainen kollegansa Tuomas Pyy.

Markus Falk -nimimerkin taakaa löytyy aviopari Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila. Lukija löytääkin teksteistä kahdet sormenjäljet, joista virkamiestyylistä vastaa otaksuttavasti herra H. Profeetan soturissa jopa niin häiritsevästi että jaksoin lukea vain juonen takia. Toisessa kirjassa tolppakieltä on karsittu riuskasti, joten kolmas saattaa olla jo suorastaan mainio. Kirjoissa oli kyllä hyviä käänteitä ja varsinkin Aleppon kirjuri piti otteessaan, huumoriakin vilahteli.

Olen Virpi Hämeen-Anttilan Kalle Björkin harras ystävä, joten odotan tältä Tuomas Pyy -sarjalta vielä läpimurtoa!

https://otava.fi/kirjailijat/markus-falk/

"Loppuis jo kaupan remppa!
Fledakin lätsähtää 
näillä ostosreissuilla", 
valitteli linnoituksen iloinen rouva
kun ekalla lautalla lähikaupasta kotiin hiippaili.

Kuvassa kultatöyhtöpingviini.
Maapallon eläinkuvasto  WSOY 1951