Vihdoinkin on keksitty pelastusrengas pakettiruuhkan purkuun! (Ja lopussa lukemista lahjaksi tai lainattavaksi.)

Korona kiihtyy koululla ja joulupostit uhkaavat mennä ruuhkan vuoksi kaukaisten kaupunginosien pakettiautomaatteihin. Mitä muuta armas suokkilainen enää kaipaakaan? Tietenkin aivan uuden tavan vastaanottaa postia - todella mobiilin, aalloilla keinahtelevan. Sellaisen lähetyksen sain vastaanottaa jokin aika sitten, kun innostuin virustorjunnan huumassa tilaamaan netistä tyylikkäitä kangasmaskeja. Oletin että näin pieni paketti tulee somasti kirjeessä postiluukusta. Myyjä pani palvelussa paremmaksi. Tuotteet toimitetaan oikein kotiin asti lähettifirman voimin. Hienoa, teoriassa. Mutta onko ketään kotona? Sanoivat soitelleensa, muttei oltu kotona. Uusi toimitusaika sovittiin. Kukaan ei tullut. Seurantanumero kertoi että lähetys olikin jo toimitettu perille. Ei näkynyt. Selvittelyä. Sähköposteja, outoja vastauksia. Ja löytyihän se lopulta! Paketti oli jätetty Suomenlinnan lautan autokannen pelastusrenkaaseen odottamaan noutoa.

Paketteja puretaan Areon koneesta joskus 1950-luvulla.
Kuva Ilmailulaitos

"Hyvä asiakkaamme, kiitos viestistäsi.
Näistä Suomenlinnan lähetyksistä kuljettaja soittaa vastaanottajalle, ja sopii millä lautalla lähetys tulee. Kuljettaja on eilen yrittänyt soittaa teille, ja laittanut myöskin tekstiviestin ilmoittamaasi puhelinnumeroon, jossa on ilmoittanut, että lähetys tulee 10.40 lautalla, ja lähetys löytyy pelastusrenkaasta. Olettehan yhteydessä, mikäli lähetystä ei löydy. Mukavaa torstaipäivän jatkoa!"

Posteljooni Martikainen Hertsikassa 1950-luvulla
Kuva Helsingin kaupunginmuseo

Paketti tuli kotiin, kiitos lauttahenkilökunnan ja vävyn.

Voisiko tämä uudenlainen postilokero olla kaivattu pelasturengas suokkilaisia ahdistavaan postisuman purkuun?

"Jännitystä sen olla pitää", sanoi tonttu kun pääsiäismunan jouluaattona avasi.

Joulu tulee joka tapauksessa, lautalla tai ei.

Lupasin kavereille koota listan mukavista kirjoista, jotka sopivat lahjaksi vaikkapa itselle. 

Tanskalaisen Jens Henrik Jensenin Oxen-trilogia on nyt kokonainen ja napakka kyytipoika joulupyhien suklaansulatukseen. Vauhdikkaan ja ajoittain oudon sarjan päähenkilönä heiluu erakoitunut Afganistanin sodan veteraani posttraumaattisine kärvistelyineen. Kaveriksi hän saa tiedusteluagentti Margareta Franckin, joka ei myöskään sivakoi ihan totuttuja latuja. Käänteitä piisaa ja välillä on raakuuttakin mutta silloin voi vaikka panna silmät kiinni niinkuin oikeassa elämässäkin tehdään toisinaan.

Kesällä on tulossa neljäs Oxen, jota odotellessa... www.wsoy.fi/kirjailija/jens-henrik-jensen

Runollinen ja naista kiehtova nimi tällä sanasepolla! Ja Hän on kuin Yö ja Päivä...

Saattaa kestää tovin ennenkuin pääsee näiden kirjojen Tukholman tunnelmiin. Sen verran löyhkääviä ja luotaantyöntäviä näkymiä on Natt och Dagilla meille tarjota. Pääroolissa sankaroi Ruotsinsalmen taistelussa haavoittunut käsipuoli Micke Cardell ja keuhkotautinen juristi Cecil Winge. Korruptoituneen pääkaupungin rikoksia ja muita hämäriä puuhia selvittelevä kaksikko ei ole kauneimmillaan itsekään. Luvassa hyytäviä ajankuvia Kustaa kolmannen ajalta. Glögiä menee.

www.johnnykniga.fi/kirja/niklas-natt-och-dag/1793/9789510433317

Kahlataan edelleen pohjoismaisilla rikosrämeillä. Islantilaiset dekkaristit kunnostautuvat suomalaiskansallisessa mielenmaisemamaalauksessa, voisi luulla että kaukaisella saarella asuu sukulaiskansa. Yrsan kirjat ovat hienoja mutta synkkiä, kuten arvata saattaa. Päähenkilönä tuiki tavallinen Huldar, joka ratkoo hyytäviä rikoksia yhdessä lastensuojelun Freyan kanssa. Aloitusosa, Perimä, julkaistiin suomeksi 2017. Neljäs osa, Syvyys, on tämän vuoden uutuus, enkä ole sitä vielä ehtinyt lukea. Taattua Yrsa-tasoa varmasti. Nämäkin rikostarinat kaipaavat pientä rohkaisunapanteria kuusen juurella, mutta kun alkuun pääsee niin antaa mennä vaan. Siis lukemista tarkoitan. https://otava.fi/kirjailijat/yrsa-sigurdardottir/

David Baldaccin Jouluksi kotiin saattaa löytyä kirjastosta tai divarista, kovakantisena tai pokkarina. Turhaan on tämä kirja jäänyt vähälle huomiolle. Juna juuttuu hankeen juuri kun pitäisi päästä joulunviettoon. Ja kuinka siinä sitten käykään... Lukemalla se selviää.

Joulu on somaa aikaa ikivanhojen dekkarikäännösten lukemiseen. Nimenomaan vanhahtavat tekstit tekevät niistä kiehtovia. Divareista löytyy jos omat hyllyt ovat muisto vain. Simeon Leen testamentissa Poirot antaa joulun viedä. Regina Raskin ja Miina Supisen jouluihmeet löytyvätkin aika läheltä: naisia koti-Suomesta. 

Joulu paranee lukemalla. 

Ja syömällä.

www.helmet.fi

www.antikvaari.fi

"Näätsä saman ku mä, näätsä? Suokin lautan reelingissä kungaa joku paketti!"
"Ai toi. Se on sitä uusinta postilogistiikkaa. Kelluva paketti."
Maapallon eläinkuvasto WSOY 1951

"Täällähän on jäniksiä kuin pienessä kylässä!" kiekui närkästynyt fasaani Komendantin puutarhassa.

Olipa outo kesä. Ei kiinalaisia linnoituksessa. Sen sijaan viljelijää vietiin kuin pässiä kaalimaan vartijana. Komendantin puutarhan valtasivat jänikset, fasaanit ja valkoposkihanhet. Viljelijä saattoi aamuvarhaisella, auringon juuri noustua, yllättää palstaltaan fasaaniemon pesueineen tutustumassa kasvimaan tarjontaan. "Lapsoset eikö olekin hurmaava tämä ihmisten tapa laittaa meitä varten näin upeita tarjoiluja tänne, katsokaa nyt noitakin auringonkukanversoja, ai että!" Ja tähän tapaan taisivat puputella myös hyväntuuliset teinijänikset ja itsensä tuoreravinnolla muhkeaan lihaan ahminut emo. 

Jänöjusseja itse teossa. Kuva Maapallon eläinkuvasto 1951.

Menetykset olivat raskaita. Useampi parsakaalin alku kohtasi loppunsa paremmissa suissa, samoin vahapavut ja mangoldit, eipä jäänyt lehtikaalistakaan mitään jäljelle. Ja niinkuin alussa mainitsin, auringonkukan versot tekivät kauppansa herkkupuffetissa. Sen pituinen kesä se? Olkoon menneeksi: tulihan muutama tomaatti, joitakin perunoita, pienehköjä sipuleita ja kaksi tulista retiisiä, kuusi kurkkua ja kolme kesäkurpitsaa. Ja kaksi pientä suurta kurpitsaa, valkosipulia, vattuja ja yrttejä, kehäkukkia, liljoja. Olen onnellinen puutarhuri. Aina vaan pääsee yllättämään se, että ensin kesä on liian kylmä, mutta aurinko paistaa, sitten on liian kuivaa ja lopulta sataa liikaa. Vaikeaa on, ymmärtäähän sen.

On se piknikkiä pidellyt!
Koronan ansiosta olemme perheen kesken istuskelleet tyttären ja vävyn kasvimaan kupeessa pöydän ääressä nauttien kahvista, leipomuksista ja satunnaisten matkailijoiden tarkastelusta. Onneksi tänä vuonna kävi vain 70000 turistia kuukaudessa 170000:n sijaan. 

Korona on varmasti muuttanut useimpien ihmisten tapaamiskäytäntöjä ja ehkä herätellyt uusia ideoita. Minunkin piknik-koristani löytyy tonnikalamuffinsseja, joita kehittelin Virtasalmen viljatuotteen savulohireseptistä. Jaloste syntyi, koska saatavilla oli vain tonnikalaa, jota terästin anjoviksella. (Resepti ehkä ensi kerralla.)

Äidit ja tyttäret, mitäpä siihen lisäämään

Alkusyksyn lukusadon herkkuihin kuuluvat Elizabeth Stroutin ja Joanne Harrisin tuoreet suomennokset.

Kumpainenkin on naiskirjallisuutta aidoimmillaan, raadollisia, inhimillisiä ja haikeita ihmisluonteen kuvauksia, joista ei jännittäviä käänteitä puutu. Molemmissa kirjoissa kuvataan pikkukaupunkieloa ja äidin osaan saumattomasti kuuluvaa luopumisen tuskaa.

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö, Keltainen kirjasto 2020, suomennos Marja Haapio

Stroutin ensimmäinen teos Amy and Isabelle julkaistiin jo vuonna 1998, vihdoinkin saamme sen suomennettuna. Kirja kuljettaa lukijaa Shirley Fallsin pikkukaupungissa, Uudessa Englannissa 1960-luvun lopulla. Eletään kenties kokonaisen vuosisadan kuuminta kesää, joka kiristää ihmisten hermot ääriasentoihin. Näennäisen sovinnaisessa yhteisössä on salaisuutensa, hankaluutensa ja ilman muuta juorunsa. Keskiössä Tehdas, jota johtaa Avery Clark. Johtaja työskentelee konttorissa alaisinaan pelkästään naisia - Paksu Bev, Lenore, Dottie... (He ovat kaikki pääosassa, miehillä on vain sivurooleja tässä kirjassa.) Kuumaa kesää edeltää surumielinen mysteerien kevät, kun pieni tyttö katoaa naapurikaupungista ja kouluun tulee matematiikan sijaisopettaja, parrakas herra Robertson. Mitä tapahtuukaan Robertsonin ja ujon Amyn välillä? Kuusitoistavuotiaan Amyn ja hänen yksihuoltajaäitinsä suhteet ovat monelle saman kokeneille äideille tuttuja. Ja juuri siksi niin riipaisevia. Strout kehittää näennäisen hitaalta tuntuvaa tarinaa pieninä puroina kohti järisyttäviä paljastuksia, murrosiän kivuliaita kokemuksia ja salaisuuksista vapautumisen riemuja, Pikkukaupungin tyttö on tarina piintyneistä kaavoista irtautumisesta ja läheisimmän ihmissuhteen haavoittuvuudesta ja vahvuudesta. Kaiken se kestää. 

http://keltainenkirjasto.fi/ajankohtaista/elizabeth-stroutin-uutuus-on-ilmestynyt/

Joanne Harris: Mansikkavaras, Otava 2020, suomennos Satu Leveelahti

Pieni suklaapuoti elää. Myös kuvitteellinen, sadunhohtoinen Lasnquenet-sous-Tannesin kylä on hengissä.
Kujilla tapaamme pitkän eron jälkeen vanhoja tuttuja, toki hiukan ikääntyneinä.
Suklaapuodin houkuttelevat tuoksut viipyilevät aukiolla, jossa puhkuvat muutosten tuulet, joista eivät kaikki tietenkään pidä. Kaikki alkaa floristi Narcissen kuolemasta. Kukkakauppa jää tyhjilleen ja sen tiloihin asettuu pelottavan salaperäinen Morgane Dubois, tatuointitaitelija. Hän houkuttaa myös suklaapuodin Vianne Rocherin kuopusta, Rosettea, joka on erilainen kuin muut ikäisensä ja siksi hauraampi. Narcisse on testamentannut Rosetelle pienen palan metsäänsä, jossa kasvaa mansikoita. Syy perintöön selviää tarinan aikana avautuvista, tuskallisista muistiinpanoista, jotka Narcisse jätti pappi Reynaudille. Äiti Vianne on juuri saattanut esikoisensa Anoukin matkalle aikuisuuteen, Pariisiin, poikaystävän luo. Nyt hän pelkää menettävänsä Rosetten, erityisen lapsensa naapurin Morganelle. Vianne muistaa Zozie de l'Alban, sydänten keräilijän ja on huolissaan. Monella kyläläisellä on pelkonsa. Pappi Reynaud kuulee niitä rippituolissa ja kantaa samalla omaa häpeäänsä. Narcissen muistiinpanot uhkaavat paljastaa hänet. Hän on siitä aivan varma! Suhteettoman suureksi käyneen häpeä loppukohtaus nähdään Rosetten ja hänen mielikuvitusystävänsä Bamin mansikkapaikassa. Ja loppuhan on onnellinen niinkuin Harrisilla aina. Kaiken se kestää.

Aah sitä suklaan tuoksua! https://otava.fi/kirjat/mansikkavaras/

"Hiiteen turvavälit, pidä kiinni, muuten me pudotaan!" komensi Pusi-karhu kaveriaan vihreällä oksalla.
Kuvassa pussikarhuja. Taustalla nimim. Huolestunut äiti. Maapallon eläinkuvasto, WSOY 1951

Hallan hyytäessä lue itsesi Intiaan, hikivirran hyökyessä suksi vaikka Taikatalveen!

Karanteenikevät tarjosi suokkilaisille ainutlaatuista herkkua: hiljaisuutta. Turistit ja koululaisryhmät pysyivät kotinurkillaan ja kaikenlaiset motorisoidut menopelit kentillä ja varikoilla. Pitkäaikaisasukas avasi silmänsä ja korvansa ammolleen ja aisti oman linnoituksensa uudella tavalla, odottamattomista kulmista.

Huhtikuuta. Nou tursists. Korona 2020.

Kun moni kaunis asia jää matkailuvyöryn alle, on ollut nautittava kokemus rakastua uudestaan vanhaan tuttuun Pohjolan Gibraltariin. Lintujen liverrys, aaltojen pauhu, kattopeltien kalina, etäältä kiertävä naapuri huiskuttaa. Huudellaan voinnit ja otetaan kantaa lautan turvaväleihin. Kuuleeko liikennelaitos? Liikennelaitos kuulee. Ihmeiden aika ei ole ohi. Mutta nyt on. Mummo huomaa ikäviä ärtyneisyyden merkkejä havaitessaan tuntemattomien henkilöiden lähestyvän. Turisteja ilman turvaväliä.

Niin päättyi ihmeiden kevät.
Malja muistollesi
sun rantas autius.

Leipäkokeilu no. 224. Gluteeniton limppu.

Koronakaranteenin aikana tuli liikuttua aamutuimaan, luettua, leivottua ja puuhattua palstalla.  

Ei niin, että olisin vielä seitsemääkymmentä ja siten ohjeistettu noudattamaan 

"pysy-kotona-vanha-huuhkaja" sääntöä, vaan erakkoilin pelkästään siitä riemusta 

ettei tarvinnut olla sosiaalinen. Saatoin olla ihan vapautuneesti oma introvertti itseni.

Komendantin rouvan tulppaanit. Ei ole myyrä vienyt. 

Kesäkirjojen kirkkain helmi on
Jenny Erpenbeckin Päivien loppu. Tammi, Keltainen kirjasto 2020.
Suomennos Jukka-Pekka Pajunen.

Kas tässä - koskettava kudelma yhden naisen vaihtoehtoisista elämänvaiheista. Kertomus siitä, kuinka kaikki onkin puhdasta sattumaa. Että pelastuu holokaustista jäädäkseen stalinismin jalkoihin. Tai pelastuu gulakista vain siksi että onnistuu olemaan ystävän luona visiitillä, kun yölliset noutajat kolkuttavat oveen. Vai kuoleeko hän sittenkin vankileirillä vaiko juhlittuna sankarina DDR:ssä? Jo aiemmassa romaanissaan Mennä, meni, mennyt Erpenbeck piirsi tarkkaa viivaa historian ja nykypäivän yhtäläisyyksistä, vainoista, pakolaisuudesta ja ulkopuolisuudesta. Hänen kirjoistaan löytää oman raadollisen itsensä, mutta myös pienen toivon pilkahduksen.

Päivien loppu alkaa päivien alusta eli vuodesta 1902 Itävalta-Unkarista, kylästä jota ei enää kartalta löydy. Jos löytyisi niin millainen historia meillä olisikaan ollut?
https://www.tammi.fi/kirja/jenny-erpenbeck/paivien-loppu9789520412470


Joko olet tutustunut arkeologi Ruth Gallowayhin? 

Elly Griffithsin dekkareissa seikkaillaan Norfolkissa Brittein saarilla. Historiallisten kaivausten liepeillä kukoistavat ihmissuhdedraamat ja rikolliset vehkeilyt. Eivätkä kaikki vainajatkaan ole aivan muinaisia.

Tämä sarja sopii lukijalle, joka vieroksuu väkivallalla mässäilyä. Ruth Galloway on tuiki tavallinen keski-ikäinen yksinhuoltajaäiti, jolla on lapsi... Erään poliisivoimiin kuuluvan ukkomiehen kanssa. Kysyttynä rikosarkeologina Ruthilla riittää vientiä ja luentoja, mutta onneksi ystävät auttavat, joista eräät ovat omien sanojensa mukaan druideja. Ensimmäinen suomennettu kirja oli Risteyskohdat 2017.

Tuoreimmat Ruth Galloway -dekkarit.
Siniviittainen nainen on vasta painossa eli ilmestyy syksymmällä.

Lisää Ruth Galloway -sarjasta:
http://dekkarinetti.tornio.fi/index.php?p=GriffithsElly
https://www.tammi.fi/kirjailija/elly-griffiths

Tervetuloa Perveen Mistry!
Rey Shimuran ystäville on nyt tarjolla maukkaita ja sopivan kepeitä Intian ihmeitä. Sujata Massey on aloittanut uuden sarjan Perveen Mistryn tutkimuksista 1920-luvun Bombayssa.

Bombay 1920. Old Indian Photos.

Oxfordissa opiskellut, Perveen työskentelee isänsä asianajotoimistossa ja joutuu pian huomaamaan, että kovin harvat ovet avautuvat naisille. Tarmokkaasti Perveen lähtee edistämään naisten asiaa ja raivaamaan tietään vanhoillisissa kastijakoon nojautuvissa piireissä. Ensimmäisessä kirjassa, Murha Bombayssa, pysytään lähikortteilessa ja avataan Perveenin elämän solmukohtia, muun muassa pieleen mennyttä avioliittoa, joka näyttää peruuttamattomalta.

Toisessa osassa matkataan kauemmas Satapuriin ja ylhäisön palatsin salaisuuksiin. Oudot sattumat vievät vaaroihin, joista ei outoja käänteitä puutu-

Sujata Massey: Murha Bombayssa, 2019 ja Satapurin jalokivi, 2020, 
Gummerus, suomennos Maija Heikinheimo
https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512413126/murha-bombayssa/
https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512416578/satapurin-jalokivi/

Aina yhtä palkitsevat kotimaiset kannattaa lukea riippukeinussa tai 
pimeänä elokuun yönä.
Sankarit ovat jo useimmille tuttuja eli Takamäki, Koskinen ja Björk.

Takamäelle ja Koskiselle vahva suositus vaikka ovatkin hiukan ahdistavia.
Kalle Björkin uusimmat vaiheet ovat vasta lukujonossa.
Niin paljon on kaikkea kiinnostavaa...

Kun helteet painavat päälle ja kaikki vaatteet on hikoiltu läpimäriksi, on parasta laittaa kuulokkeet korviin ja siirtyä lumoavaan Taikatalveen Tytti Paavolaisen mukana.
Ah, niin viilentävää ja rauhoittavaa!
Tove Janssonin Taikatalven voit hankkia vaikka täältä: https://kirja.elisa.fi/aanikirja/taikatalvi

Mummo pienenä Hämeenlinnan
mummulan keittiön portailla.
Hiukset 1950-luvun trendiä.
Mekko systerin tai serkun vanha.
Kesä ja jasmiinien ja viinimarjojen tuoksu.
Jonkin matkan päässä vanha hautuumaa
ja Suomen kasarmi.