Lautta jätti suokkilaiset lauantaina rannalle, mutta sota-aikana islantilaiset pääsivät vain Petsamon kautta kotisaarelleen.

On järisyttävää asua loppusyksyisen meren äärellä. Nauttia olemassaolosta linnoituksen autioilla kujilla aamutuimaan, kuvitteellisten päivänsäteiden vasta heräillessä Nousevan auringon talon takana. Taas muistaa, miksi tänne tuli jäätyä silloin muinaisella 70-luvulla. Täydellinen hiljaisuus vartin päässä Helsingin keskustasta. Aallokko lyö rantakallioon. Tuuli vihloo hampaita. Tukka on sekaisin. Unohdin laittaa huulipunaa.

Hiljaista on. Tykistölahden kuu.
Lokakuu. Vaiko sittenkin marraskuu?

Oli aikoja, jolloin turisteja ei juuri poikennut Suokkiin syyskuun ja toukokuun välissä. Sellaista onnea ei enää ole. Lauantaina oli lautta hurauttanut etuajassa saaresta mantereelle täpötäynnä jättäen äimistyneet paikalliset rannalle ruikuttamaan. Jopas nyt jotakin - vuoroväli on vähintään 40 minuuttia. Silloinpa muistuu mieleen vuokrankorotus. Se seuraava vaihe ensi kesänä, se viisi prosenttia tämänvuotisen viidentoista päälle. Ja seuraavana kesänä alkaakin sitten meidän kassun peruskorjaus. Fiksu korottaa vuokraa nyt roimasti, jotta voi korottaa toisen mokoman peruskorjauksen jälkeen, koska "oli tuo peruskorjaus". Mummi miettii muuttoa. Miettii, mutta muuttaako? Kun on kasvimaa ja syysmyrskyt. Auvoiset aamut. Historia, sekä oma että muurien.

Harmaudesta toiseen, Arnaldur

Palomies Suokissa
ennen sotia. FINNA

Nyt on juuri sopiva vuodenaika lukea islantilaisdekkareita, varsinkin niitä joiden maisema muistuttaa tutusti omaamme. Arnaldur Indridason tuo ankeuden käsin kosketeltavaksi, hänen värikirjossaan ei juuri heleyyttä näy. Ja silti kirjat vievät mennessään jättämättä kuitenkaan masennusta tai ahdistusta jälkeensä. Sen sijaan rakkaus henkilöihin elää. Erlendur on tuttu sankari lukuisista Arnaldureista ja moni ikävöikin häntä, mutta uudet tuttavuudet toisen maailmansodan melskeistä ovat todella kiinnostavia. He ovat Flóvent ja Thorson - nuori poliisi Reykjavikista ja Yhdysvaltalaisten miehitysjoukkojen sotapoliisi, sukujuuriltaan islantilainen eli ns. lännenislantilainen.

Yhteistyöhön ryhdytään ensimmäisen kerran Saksalaisessa talossa, mikä on hämmentävää, koska kaikkialla mainostetaan, että Varjojen kuja on ensimmäinen kaksikosta kertova dekkari. Suosittelen aloittamaan sarjan Saksalaisesta talosta (Vaikka eihän se ketään haittaa vaikka lukisitkin toisin päin.) Itse luin ensimmäisenä Varjojen kujat, sitten Petsamon ja viimeiseksi... 

Miehittäjät marssivat Reykjavikiin. Iceland monitor.

Arnaldurin sota-ajan Islannin-kuva on ankea.

Väki on köyhää ja maalaista. Miehittäjävallat halveksivat paikallisia, heidän tapojaan ja kieltään, "mongerrusta", jota he eivät ymmärrä. Töitä on vaikea löytää, ruoasta on puutetta, asuminen pääkaupungissa kallista. Kaikenlainen keinottelu rehottaa, nuoret neidot lähtevät sotilaiden matkaan, natsismi elää vahvana. Olisikohan tullut tutustuttua Islannin miehitysaikaan, jollei lukisi Arnalduria?

Murha on rikos myös sota-aikana - irvokasta eikö totta

Sekä Flóvent että Thorson ovat poikamiehiä. Rivien välistä saattaa ounastella hellempiäkin tunteita,

Islantilaispoika lehdenjaossa.
Kuva: histclo.com

mutta sitä ei sanota ääneen. Molemmilla on yrityksiä lähestyä naiskauneutta, noloin tuloksin. Tärkeintä on omistautuminen rikostutkimukselle, vaikka se onkin saarella vielä alkutekijöissään ja miehittäjä viskoo kapuloita tielle milloin mistäkin syystä. Välillä on sotaväellä omat lehmät ojassa, mikä vaikeuttaa erityisesti Thorsonin roolia. Koska murha on rikos myös poikkeusoloissa, eivät nuoret poliisit anna ulkopuolisten hämärtää metodejaan. 

Petsamo oli mielestäni näistä kolmesta paras. 

Siinähän käydään melkein Suomessa, kun viimeisiä islantilaisia kuljetetetaan Tanskasta Petsamon kautta kotisaarelleen. Kuinka Esja-laivan tapahtumat liittyvät Reykjavikin rannalta löytyneeseen miehen ruumiiseen. Onko kyseessä todellakin henkirikos? Mutta motiivi vain on hukassa, ja miehitysvoimatkin haluaisivat pitää tapausta itsemurhana.

Churchill Reykjavikissa 1941, kuva: IWM

Saksalaisen talon juoni alkaa oudosta tapauksesta, jossa hissukka kauppamatkustaja löydetään kollegan asunnosta ammuttuna, hakaristi verellä otsaan piirrettynä. Mies on ammuttu jenkkiarmeijan paukkuraudalla. Taas sotkeudutaan natsikytköksiin, vakoiluakin sivutaan. Kuinka Churchillin vierailu liittyy tähän kaikkeen? 

Menneisyyden aaveet hiippailevat myös Varjojen kujissa, jossa kodistaan tukehdutettuna löydetty vanhus avaa suoranaisen muistojen vyöryn. Ilman Flóventin ja Thorsonin teräviä oivalluksia ja inhimillistä otetta tämäkin tapaus olisi huitaistu vuonoon.

On hienoa, että meillä on Arnaldur! 

http://www.bluemoon.fi/category/arnaldur-indridason/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Islannin_maihinnousu

"Ai miten niin korvat luimussa?
Saa kai sitä joskus olla läpät 
länässä ilman syytäkin." 


Maapallon eläinkuvasto
WSOY 1951