Kesä oli niin kuuma, ettei huolestunut veronmaksaja jaksanut ajatella muuta kuin naapurin läskejä.

Mikä ihana kesä! Läskinsulatuslämpötilat nostattivat jälleen puheenaiheeksi lähimmäisten ylipainoasiat. Maamme talouden tilasta huolestunut veronmaksaja herätteli kansalaisia puntaroimaan hyötyjä, joita kertyisi, kun kunnon ihmiset aivan asiapohjalta opastaisivat lihovaa naapuria kevyemmän elämän ja solakamman rungon iloihin. Siinä kansantalous kiittäisi taas ohikulkijaa, joka neuvokkaasti suikkaisi puolitutulleen, jotta "laitas vähän suuta soukemmalle, niin saat varmasti pari kiloa katoamaan". Mikä ihmispoloja riivaa, kun ei ole parempaa tekemistä kuin arvioida kanssatarpojan ulkonäköä, kokoa ja painoa? Ja että siihen vielä toiset yllyttävät. Tohtori on eri asia, hän voi mielestäni kysäistä painoasioista, mutta unohtamatta käsillä olevaa terveyspulmaa, joka ei liity puntarointiin lainkaan. Kauan sitten menin terkkarille käsivaivassa ja täti ryhtyi tutkailemaan masua. Kun aikani siinä katselin ja kuuntelin sitä voivottelua ja tuhon ennustelua, kysyin mitä kädelle tehtäisiin, oli rouva ällistynyt. Ai sekö tässä vielä pitäisi ratkaista, kun aikakin on jo täynnä!

Ennen ja jälkeen. Kurpitsa. Kesäsellainen.

Kuten arvata saattaa, helle ei läskejä sulattanut, mutta vastaavasti kasvimaa kukoistaa ja ihokin on somasti päivettynyt. Ensimmäiset kurpitsat on korkattu, kurkkuja mussutettu innolla ja näin tukevoitettu kansanterveydellistä kivijalkaa vastaisuuden varalle. Meressäkin uin, minkä sinileviltä tohdin. Muuten viihdyin aamutuimaan Altaalla. Oli aika metkaa, kun vesi oli kylmempää kuin ilma.

Lukeminen ei ollut helleriemuista helpoimpia.
Joitakin kirjoja tuli kahlattua pilkiten ja yksi oli suorastaan hyvä.
Noah Hawley: Ennen syöksyä, Otavan kirjasto 2018, suomennos Markku Päkkilä.

Hawley on jenkkilässä ehtinyt hankkia kannuksia käsikirjoittajana, tuttuja ovat ainakin Fargo- ja Bones-sarjat. Kirjailijalta on aiemmin suomennettu teos Kaikki sanovat tahdon (2004).
Ennen syöksyä kertoo pienkoneturmaa edeltävästä ajasta ja turman selvittelystä eri näkökulmista. Se on kertomus menetyksestä, sankaruudesta, mediamaailman julmuudesta ja siitä, minne väärät johtopäätökset vievät.

Melkein kuin oltais Martha's Wineyardissa...

Rikkaan perheen yksityiskone vie matkustajia Martha's Wineyardista kohti New Yorkia ja putoaa mereen. Onnettomuudesta selviävät vain viime tipalla kyytiin tullut taiteilija Scott ja koneen omistajaperheen nelivuotias poika JJ. He pelastuvat suurimmaksi osaksi Scottin loistavan uimataidon

takia.

Onnettomuus käynnistää mediamylläkän, spekulaatiovyöryn ja kuranroiskinnan. Lentokoneen omistaja, JJ:n isä David Bateman johti turmaan saakka suurta mediataloa, jonka törkytoimittaja ottaa asiakseen etsiä syyllisiä vaikka lain rajoja venytellen ja salaa kuunnellen. Aiemmin sivussa viihtynyt, lähes unohdettu taiteilija Scott joutuu julkisuuden väkipyörään, saa mainetta ja sitäkin enemmän kolhuja. Orvoksi jääneestä yltiörikkaasta nelivuotiaasta perijästä ja hänen sijaisäidistään revitään sisuskalutkin palstoille. Lopputulos on melko johdonmukainen, surman syy siis. Liian ilmeinen, jotta se kiinnostaisi urajohteista nuorta etsivää tai mediaa. Haaskalinnut haluavat skandaaleja, salaliittoja, terrori-iskuja... Mielessä kävi kirjaa lukiessa toive, ettei meillä Suomessa päästettäisi asioista niin rujoiksi, kuin näyttää olevan Ameriikan ihmemaassa. Voidaanko ihmisten yksityiselämää todellakin vääristellä mielin määrin? Onko sellainen oikea ammatti, pahan veren nostattaja?

"Ensin pitää määritellä mitä sankari tarkoittaa, Scott sanoo. "Toisaalta on samantekevää mitä minä ajattelen. Tai - ei ihan niinkään - se mitä minä ajattelen itsestäni ei ole aina osunut oikeaan muun maailman mielestä. Parikymppisenä minä esimerkiksi pidin itseäni taiteilijana vaikka olin oikeasti parikymppinen kloppi, joka piti itseään taiteilijana. Onko siinä mitään laitaa?"

Hyvä kirja. Kesän parhaita. Vahva suositus. Ei raskas, eikä liian kepeä. Käännöksen kieli oli sujuvaa, eikä tällainen pilkunviilaaja löytänyt urputtamista. Odottelen kirjailijalta lisää tuotoksia.

(Otavalla on näköjään joku tietoturvahyökkäys, enkä saa kirjaa linkitettyä tähän.)

Toinen mukava yllätys oli
Dolores Redondon Tämän kaiken minä annan sinulle, suomennos Sari Selander, Gummerus 2018.

Olin alkuun skeptinen, sillä Redondon aiempi, Baskimaa-trilogia, oli makuuni aivan liian hajanainen, tulvillaan mystiikkaa jopa teennäisyyteen saakka ja kielellisesti välillä hiukan vaikealukuinen. Tämä uutuus nappasi sen sijaan mukaansa. Juoni on klassinen. Mainosmies Alvaro Muniz de Davila kuolee auto-onnettomuudessa Galiciassa ja puolisolle selviää, ettei hän ole tuntenut rakastamaansa ihmistä ollenkaan. Leski, menestyskirjailija Manuel Ortigosa, määrätään testamentissa Alvaro Muniz de

Davilan valtavan omaisuuden - ja siinä sivussa oudon suvun - perijäksi.

Auto-onnettomuus ja perhepiirin aiemmat kuolemantapaukset ovat herättäneet Ribeira Sacran alueen juuri eläköityneen komisario Nogueiran epäluulot, varsinkin kun maineikas aatelissuku haluaa lähemmät tutkimukset voimalla vaientaa. Manuel Ortigosa ja komisario lyöttäytyvät yhteen selvittääkseen kuolemantapauksiin liittyvät kuviot ja saadakseen syylliset vastuuseen. Suvun yllä leijuu salaisuuksien sumuverho, kaikki epäilevät kaikkia. Miten pitkälle aateliskartanossa ollaan valmiita menemään suvun kunnian suojelemiseksi? Loppu on ovela, joskaan ei paatuneelle dekkarinlukijalle kovinkaan vaikea.

Espanjassa palkittu kesäkirja sopii luettavaksi myös elokuussa. Ja syyskuussa ilman muuta.

https://www.gummerus.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/4U0mP0RET5ugPKiLZjv3mA/espanjan-myydyimman-kirjailijan-palkittu-romaani-on-kiehtova-kirjallinen-mysteeri/

"Kulkaas rouva, teiltä on tainnut vyötärö päästä pahasti karkuun", 

aprikoi naapurin setä merinorsulle markkinoilla.

Maapallon eläinkuvasto, WSOY 1951