Paperinmakuista kritiikkiä, sanoisi Oldcastlen Raakkiryhmä itsenäisyyspäivän jälkipuinnista. Olisit nähnyt sen letkajenkan!

Ja niin on taas yksi itsenäisyyspäivä kierrätetty koko median laajudelta. Asuja on taivasteltu. Professionaalit tyylitarkkailijat ovat antaneet tuomionsa: "Kun koodissa sanotaan että iltapuku niin se on sitten iltapuku. Ei siinä sovi mennä sooloilemaan. Nyt eräät menivät kyllä yli."

Letkajenkkaa kahvoista kiinni pitäen.
Onkohan tässä ylilyönnin makua?
Kuva: Kalle Kultala 1964, Valokuvataiteen museo

Tällaista se on suu-viivana-Suomessa. Kovan tuomion sai tällä kertaa sanomalehtiasu. Mikä vika paperissa? Sankarillisten sotiemme aikana useimmat vielä sankarillisemmat naiset astelivat Helsingin katuja paperikengissä. Ei silloin naapurin muotisalongin rouva paheksunut palstoilla. Jokainen voi tietenkin olla oman elämänsä Teemu Muurimäki ja suunnitella sanomalehdistä paljon tyylikkäämmän asun kuin Linnassa bongattu. Eräs taho muuten epäili ihan vakavissaan, josko sanomalehtileninki edes täyttää kestävän kehityksen periaatteet eli - onkohan se enää käytettävissä ensi vuoden bileissä. Liekö palanut kesämökin kamiinassa?

Vasemmalla paperikengät Vesilahden kotiseutumuseosta,
oikealla Jyrki Lyytikän kuva sanomalehtileningistä.
Olisiko asu ollut "tyylikkäämpi", jos sitä olisivat täydentäneet paperiset balleriinat?

Paperista on kirjatkin tehty. Tai ainakin osa. Jotkuthan ovat silkkaa eetä. Monet lisäainetietoiset kyllä kavahtavat kaikkea ravintoa, jossa vilahtaa ee-koodi, joten olkaapa tarkkana siellä jouluhumussa.

Seuraavassa pari mieleistäni joulukirjasuositusta, jotka voisivat sopia jopa lahjapakettiin.

Lapsonen sytyttää tähtisadetikkua luonnonkuuseen iloisella 60-luvulla.
Ei taitaisi täyttää turvavaatimuksia tänään. Ei ole suojalaseja, ei.
Kuva Finna

Todellisena joululöytönä pidän skottilaisen Stuart MacBriden dekkaria Tappava pimeys, suomentanut Virpi Kuusela, kustantaja HarperCollinsNordic 2018. Saa kaupasta ja kirjastosta.

Oldcastlen poliisin Raakkiryhmään kootaan urallaan töpeksineet poliisit. Siihen sysätään myös Callum MacGregor, otettuaan raskaana olevan rikospaikkatutkija-morsiamensa mokat niskoilleen. Raakkiryhmälle ujutetaan kaikki paikallaan jumittavat, hyödyttömiksi luokitellut tapaukset. Kuten vaikkapa muumioituneet vainajat. Aika pian havaitaan, etteivät muumiot suinkaan ole

Muumio British Museum / Wikipedia

esihistoriallisia, vaan ihan tätä päivää. Ja niin on ryhmä joutunut keskelle sarjamurhaajajahtia, joka kietoo silmukkaansa yllättäviin solmuihin. Callum MacGregor on koukuttava uusi sankarihahmo MacBriden kuvastossa. Jos olet jo tutustunut Logan MacRaeen, ei kannata aikailla tämän tuttavuuden kyytiin loikkamisessa. Kirja pitää otteessaan jopa riippuvuuteen asti ja loppuratkaisu on juuri niin hämmentävän riemastuttava kuin hyvältä dekkarilta odottaa sopiikin. Kirjassa on yli 660 sivua, joten se sopii oivallisesti joulunajan lukuherkuksi. Stuart MacBriden dekkarit istuvat pimeisiin talven öihin tunnelmaltaankin, synkkyys on käsin kosketeltavaa, mutta jossain harmauden seassa saattaa nähdä valon pilkahduksia. Jotain suomalaisen sukua niissä myös on: sankarit lipsahtavat melko vaivattomasti itsesäälin hetteikköihin. Siitä vaan samaistumaan! https://www.adlibris.com/fi/kirja/tappava-pimeys-9789150936407

Kun kaipaat sotaromantiikkaa ja jännitystä somasti paketissa, on Kate Quinnin Koodinimi Alice kelpo kirja, kustantaja HarperCollinsNordic, suomennos Päivi Paju 2018.

Kirjassa eletään kahdella aikatasolla, ensimmäisessä maailmansodassa ja ajassa heti toisen maailmansodan jälkeen. 1947 päähenkilö ja kertoja Charlie St. Clair on raskaana vailla miestä. Hänen vanhemmillaan on hänen varalleen "suunnitelma", jonka kohdemaa on Sveitsi. Lontoossa Charlie pakenee vanhempiaan ja lähtee jäljittämään lapsuustoveriaan Rosea, joka katosi Ranskassa miehityksen aikana. Jäljet johtavat Eve Gardinerin kotiovelle, josta alkaa kahden eri-ikäisen ja täysin erilaisista maailmoista olevien naisten matka pimeyden alkulähteille, vakoilun ja petoksen varjoihin, taisteluhautoihin ja vankiloihin. Ikäviä ihmisiä metsästetään, paha saa palkkansa, eikä ritarillisuuttakaan puutu. Romantiikasta ja rakkaudesta puhumattakaan. Sopiiko näistä sodista kirjoittaa viihdyttävästi? Koodinimi Alicessa oli paljon historiaa, eikä se kaihda rujoja asioita, joten ihan silkkaa viihdekirjallisuutta se ei mielestäni ole. Parhaiten varmistut asiasta lukemalla itse.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/koodinimi-alice-9789150936544

Blue Moon ei itsestään paljon meteliä pidä. Löysin sen taas, kun aloin kaivata jotain uutta Stephen Boothilta.
Umpikuja, suomennos Raimo Salokangas, on tuorein Ben Cooper -dekkari ja parasta a-ryhmää. (Edellinen B.C. oli tylsähkö, sillä tätä nyt hehkutan.)

Mac Kelseyn rehurekka jymähtää alikulkusiltaan ja oudot käänteet pyörähtävät liikkeelle. Verinen ohjaamo on tyhjä, missä Kelsey? Tarkkavainuinen poliisityö johtaa Ben Cooperin tiimeineen
vuosien takaisen liikenneonnettomuuden tutkintaan. Jutussa oli jo silloin mukana samainen Kelsey, mutta missä roolissa ja miksi nyt kävi niinkuin kävi? Ovelia surmaajia, katuvia konnia ja arvoituksellisia naisia kohdataan ja samaan aikaan Cooperin salasuhde rakoilee. Niinkuin aiemmin vihjaisin, tämä on napakkaa Boothia parhaimmillaan. Jostain syytä en löydä kuin paperiversion, joten e-kirjafanit joutuvat käymään kirjastossa tai kirjakaupassa ihan fyysisesti. http://www.bluemoon.fi/umpikuja/

Lue myös nämä:

Mikko Porvali, Kadonneen kaupungin varjo, Atena 2018, Karelia Noir -sarjan päätös.
Päiväkirjamaisia merkintöjä sodasta ja sen jälkeisestä ajasta aina 1950-luvulle saakka etsiväkomisario Jussi Kähösen näkökulmasta. Jollet ole lukenut kahta aiempaa, on nyt hyvä joulu aloittaa.
https://atena.fi/kirjailijat/mikko-porvali

C.J. Tudor, Liitu-ukko, suomennos Raimo Salminen, WSOY 2018. Mainostavat Vuoden pelottavimmaksi kirjaksi. En allekirjoita. Mutta kiehtova ja jouhevasti kirjoitettu jännäri, esikoiskirjaksi jopa erinomainen. Jälleen kerran peilataan kahta aikaa, vuotta 1986, jolloin päähenkilö Eddie on 12-vuotias ja vuotta 2016, jolloin hän on keski-ikäinen opettaja lapsuuden kotikaupunkinsa koulussa. Keskeisiä kauhuelementtejä ovat kaikkialle ilmestyvät liitupiirrokset, tikku-ukot, jotka viestivät silkkaa pahaa. Loppua kohden arvoitukset ratkeavat aika loogisesti.
Ihan luettava tarina. https://www.wsoy.fi/kirja/c-j-tudor/liitu-ukko/9789510425299

"Päätin tulla ihan luomuna Linnaan tänä vuonna.
Mitä nyt kauluria hiukan stailasin."
selosti fasaani toimittajalle.
Maapallon eläinkuvasto WSOY 1951